![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
16.4.2007 Inarinsaamen sanasto kasvaaInarinsaamen yhteiskunnallinen asema on muuttunut kymmenessä vuodessa. Kuolevasta kielestä tuli saamen kielilain voimaantulon myötä virkakieli, ja myös kielen aktiivinen elvytys on parantanut sen asemaa. Sanasto on kasvanut ja kieleen on luotu oppitekoisesti eli tehty tarkoituksella kokonaisia sanastoryhmiä. Näistä esimerkkinä on biologian sanasto. Filosofian lisensiaatti Marja-Liisa Olthuis tutki Oulun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa 14.4.2007 tarkastetussa väitöskirjassaan inarinsaamen lintujen ja sienten kansannimitysten historiaa ja oppitekoisten uudisnimien muodostuksen metodiikkaa. Olthuis on ensimmäinen väitöskirjan tehnyt inarinsaamelainen. Väitöstilaisuus pidettiin Inarissa Saamelaismuseo Siidassa. Lajinnimistön yhtenäistäminen on kirjakielen vaatima prosessi, jossa yhdelle lajille on saatava käyttöön yksi virallinen nimi. Olthuis on kehittänyt uusien oppitekoisten sanojen luomiseksi metodin, jota voi käyttää uudissanojen muodostuksessa myös inarinsaamen ulkopuolella. Inarinsaame on yksi kolmesta Suomessa puhuttavasta saamen kielestä ja niistä ainoa, jota puhutaan vain Suomen rajojen sisällä. Vuoden 1995 tietojen mukaan inarinsaamea ensimmäisenä kielenään puhuvia oli 324. Vielä tuolloin kielen tulevaisuus näytti erittäin huolestuttavalta, mutta nyt tilanne näyttäisi olevan menossa parempaan suuntaan. |
||||||
|
|