![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
15.3.2007 Pelitutkimus poikii uusia yrityksiäOulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksen pelitutkimusyksikön toiminnan pohjalta on syntynyt uusi spin-off -yritys, joka ryhtyy tuotteistamaan seitsemän vuoden aikana saatuja tutkimustuloksia ja välittämään osaamista yliopistosta ulospäin. Yritys pyrkii myös toimimaan välittäjänä pelitoimialan ja akateemisen pelitutkimuksen välillä. ”Yrityksen kautta saamme konkreettista materiaalia tutkijoiden ja opiskelijoiden käyttöön. Tämä on hyvä lähtökohta molemmille osapuolille kehittää omaa toimintaansa. Yritys tulee keskittymään pelillisten sisältöjen tuotteistamiseen. Painotamme pelien hyödynnettävyyttä esimerkiksi koulutuksen eri osa-alueilla”, kuvaa uuden LudoCraft Oy:n toimitusjohtaja Tony Manninen, joka on toiminut pelitutkimusyksikön johtajana. Pelitutkimus ja alan opetus tietojenkäsittelytieteiden laitoksessa tulevat jatkumaan. Laitoksen johtajan Markku Oivon mukaan yritystoimintaan johtavasta tutkimuksesta hyötyy koko Oulun seutukunta. Peliyrittäjyyttä alueella käynnistävässä laitoksen Elvi-projektissa on parin vuoden aikana syntynyt seitsemän yhtiötä ja 40 työpaikkaa. Laitoksen suunnitelmissa on kehittää peliopetuksessa myös alueellista yhteistyötä toisen asteen oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen kanssa. Toiminta on alkamassa Oulun Eteläisen ja Kajaanin alueilla.
|
||||||
|
|