Etusivulle

In English

Opiskelijoille

Henkilökunnalle

Vierailijoille

Opiskelemaan yliopistoon

Tiedekunnat ja laitokset

Painoalat

Kirjasto

Alumnit

Kartat

Haku


> Lisää uutisia

Palaute ja tiedustelut

oulun.yliopisto(at)oulu.fi
puh. (08) 553 1011
faksi (08) 553 4112
PL 8000
90014 Oulun yliopisto

Esittely Opinnot Tutkimus Palvelut Hallinto Yhteystiedot
UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA

2.5.2007

Tauno Tönningin Säätiö jakoi tukensa Oulun yliopiston väitöskirjatöihin

Tauno Tönningin Säätiö myönsi 27.4. Saalastinsalissa järjestetyssä tilaisuudessa apurahoja 64 tutkijalle ja lisäksi Oulun yliopistolle kansainvälisten tohtoriohjelmien valmisteluun ja toteuttamiseen.

Lisäksi Tauno Tönningin säätiö myöntää jo perinteen mukaisesti myöhemmin kuluvana vuonna Oulun yliopiston teknillisen, luonnontieteellisen ja taloustieteiden tiedekuntien yhteensä kahdelletoista parhaalle perustutkintojen suorittajalle 1 000 euron stipendit eli yhteensä 12 000 euroa.

Tauno Tönningin Säätiö tukee perustamisajatuksensa mukaisesti Pohjois-Suomen taloudellisen kehitystä edistävää yliopistollista tutkimustoimintaa tukemalla.

Tauno Tönningin Säätiö on jatkuvasti kasvattanut jaettavien apurahojen määrää. Tämän kunniaksi säätiön hallitus päätti jakaa normaalia suuremman määrän apurahoja. Yhteismäärän noustessa aina 277 322 euroon asti kokonaissummassa on kasvua edellisvuoteen lähes 20 prosenttia. Apurahat on myönnetty Oulun yliopiston väitöskirjatutkijoille.

Säätiö on myöntänyt 35 vuoden toimintansa aikana 1168 hakijalle yhteensä noin 3 459 000 euroa.

 

Apurahan saajat