![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
14.12.2007 Jarmo Rusanen jatkaa geoinformatiikan professorinaFilosofian tohtori, dosentti Jarmo Rusanen on nimitetty Oulun yliopiston geoinformatiikan professoriksi ensi vuoden alusta vuoden 2011 loppuun saakka. Alana on paikkatietojärjestelmien maantieteellinen tutkimus (GIS) ja erityisesti ihmistoiminnan sovellukset. Rusanen on työskennellyt eri tutkimustehtävissä Oulun yliopistossa 1980-luvun alusta lähtien. Assistenttina hän toimi 1984–91 ja yliassistenttina 1991–2001. Sen jälkeen hän on työskennellyt määräaikaisena geoinformatiikan professorina. Rusanen on toiminut Oulun yliopiston maantieteen laitoksen johtajana vuodesta 2004. Maantieteen dosentiksi Oulun yliopistoon hänet on nimitetty 1994 ja geoinformatiikan dosentiksi Lapin yliopistoon 2000. Tutkimuksissaan Jarmo Rusanen on analysoinut paikkatietojärjestelmän (GIS) avulla aluerakenteen eri tasoilla tapahtuneita väestön ja sen toiminnallisen rakenteen, kuten alueellisten tuloerojen ja työttömyyden muutoksia. Muita hänen tutkimusteemojaan ovat olleet terveysmaantiede, paikannuspalvelut, ympäristöinformatiikka ja yliopistojen vaikutusalueet. Rusanen on osallistunut asiantuntijana useiden organisaatioiden paikkatietohankkeisiin Oulun seudulla ja Oulun eteläisen alueella tavoitteena alan osaamisen siirtäminen alueille ja paikkatietoalan yleinen kehittäminen Pohjois-Suomessa. Hän on lisäksi toiminut sekä geoinformatiikan virtuaaliyliopiston puheenjohtajana että muissa kansallisissa paikkatietoalan tehtävissä.
|
||||||
|
|