![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
7.8.2007 Ministeri Pekkarisen mukaan Kajaanissa tutkimustyö palvelee yrityksiäKauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen kehui Kajaania ja Sotkamoa innovatiivisesta tutkimus- ja koulutustoiminnan yhdistämisestä yrityksiä palvelevaan yhteistyöhön. Mittaustekniikan tutkimuksen ja teknologian kehittämisessä sekä yritystoiminnassa Kainuussa tehdään merkittävää työtä.
Pekkarinen kertoi vierailevansa Kajaanissa parin vuoden välein ja olevansa tyytyväinen näkemäänsä. Täällä visioita on toteutettu ennakkoluulottomasti ja niitä on kehitetty hyvää vauhtia eteenpäin. Synergiaa on kasvatettu yliopistojen yhteistyöllä Kajaanin yliopistokeskuksessa sekä tiivistyvässä yhteistyössä Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa. Pekkarinen patisteli entistä innokkaammin hakemaan tutkimusrahoitusta. –Jokaisella maakunnalla on omat vahvuutensa. Osaamista on kehitettävä ja Kainuu on edelleen kehittymässä. Kernaasti pidämme sen mukana kehitystoiminnassa omilla alueilla, totesi ministeri Pekkarinen. Hallitusohjelmassa todetaan yliopistokeskusten kehittäminen. PK-teollisuutta palvelevaan kehitys- ja tutkimustoimintaan on varattuna 117,5 miljoonaa euroa. Innovaatiopolitiikalla halutaan taata Suomen 5–6 kehityskeskuksen ulkopuolisille osaamiskeskuksille toimintamahdollisuus. –Innovaatioyliopisto ei saa syödä yliopistojen perusrahoitusta. Tehtävämme on huolehtia koko Suomen yliopistokoulutuksesta, painotti Pekkarinen tilaisuuden päätteeksi.
|
||||||
|
|