![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
29.11.2007 Kokemuksellinen tieto välittyi Matti Raekallion soitonopetuksessaOpettajalle käytännössä syntynyt kokemuksellinen tieto välittyi oppilaille tunnetun pianopedagogin ja -taiteilijan Matti Raekallion soitonopetuksessa. Raekalliolla oli opettajana kyky tehdä musiikillinen suoritus näkyväksi ja kuuluvaksi sanallistamalla sitä ja soittamalla itse. Matti Raekallion soitonopetusta on väitöskirjassaan tutkinut kasvatustieteiden lisensiaatti Eesa Kaisa Hyry analysoimalla sekä Raekallion soittotunteja että hänen ja hänen oppilaidensa haastatteluja, joissa he kertovat elämästään ja kokemuksistaan soittajanuransa eri vaiheissa. Kertomusten perusteella opettajan tieto on kerronnallista tietämistä. Se mahdollistaa kappaleen työstämisen nuotista alkaen aina esitykseen saakka. Kertomuksissa korostuvat harjoittelun merkitys ja arkinen ahertaminen hyvän soiton saavuttamiseksi. Esiin tuli myös opettajan merkitys oppilaalle soittajanuran eri vaiheissa ja erityisesti ammattivaiheen opinnoissa. Soitonopetusta on toistaiseksi tutkittu vähän, vaikka Suomessa toimii kymmenen alan ammattiin valmistavaa ammattikorkeakoulua, yksi musiikkikorkeakoulu ja maan kattavassa musiikkioppilaitosverkostossa soitonopetusta annetaan kymmenille tuhansille lapsille ja nuorille. Alan tutkimusta tarvittaisiinkin lisää esimerkiksi eri-ikäisten opettamisesta. Eeva Kaisa Hyryn väitöskirja tarkastettiin Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa 29.11.2007.
|
||||||
|
|