![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
13.9.2007 Näyttely tutustuttaa Islannin puhtaan energian tuotantoonOulun yliopiston keskusaulassa on esillä posterinäyttely Extending the Energy Chain – Iceland´s pioneering path in renewable resources. Islantilaisen puhtaan energian käyttöä esittelevän näyttelyn avasi 13.9. Islannin suurlähettiläs Hannes Heimisson.
Tuliperäisen saaren kuumia lähteitä on hyödynnetty jo kauan. Nykyään Islanti on uusiutuvan energian käytön johtavia maita. 70 prosenttia maan energiantarpeesta täytetään uusiutuvilla luonnonvaroilla. Sähkön ja lämmön tuotantoon käytetään pääasiassa höyry- ja geotermistä energiaa. Koskia patoamalla on hyödynnetty vesivoimaa. Fossiiliset polttoaineet ovat käytössä ainoastaan autoissa, kalastusaluksissa ja joissain teollisuusprosesseissa. Islannissa on muutama vuosi sitten päätetty aloittaa kansainvälinen tutkimus vetyvoiman hyödyntämisestä merenkulussa ja yksityisautoilussa. Reykjavikin kaupungin liikennelaitoksen käytössä on kolme koebussia. Maailman ensimmäinen vetypolttoasema avattiin kolme vuotta sitten. Näyttely on esillä 30. syyskuuta asti.
Viestintäpalvelut
|
||||||
|
|