![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
3.12.2007 Martti Helan joululauluilta Kajaanissa 11.12.Kajaanissa muistellaan Kajaanin seminaarin toisen johtajan, professori, filosofian tohtori Martti Helan Kajaaniin 80 vuotta sitten tapahtunutta johtajaksi saapumista hänen säveltämiensä joululaulujen sävelin. Kajaanin opettajankoulutusyksikkö järjestää Helan joululauluillan tiistaina 11.12. kello 19.00 yliopistokeskuksen päärakennuksen Martti Helan salissa. Lauluillassa kuullaan Martti Helan joululauluja, joista osa on sanoitettu ja sävelletty Kajaanin nykyisellä yliopistokampuksella 1920–1930-luvuilla. Helan kuuluisin laulusävellys lienee kuorojen ja oopperasolistien joulusuosikki Hiljainen joululaulu. Joululauluillassa yhteislauluja säestävät musiikin sivuaineopiskelijat Laura Vilponen ja Jenni Kemppainen. Ohjelmassa esiintyvät myös Kajaanin opettajankoulutusyksikön kuoro johtajanaan musiikkiluokanopettaja Pekka Rytkönen. Musiikkikasvattajana sekä seminaarin ja opettajakorkeakoulun rehtorina vaikuttanut Hela toimi Kajaanissa vuosina 1927–1943 silloisen miesseminaarin johtajana. Työuransa Hela päätti Helsingin opettajakorkeakoulun rehtorina 1947–1954.
|
||||||
|
|