![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
25.10.2007 Hallitus: Rahoitus ja henkilöstön asema turvattava yliopistouudistuksessaOulun yliopiston mielestä valmisteilla olevassa yliopistouudistuksessa on varmistettava riittävä rahoitus ja turvattava henkilöstön asema. Yliopiston hallituksen hyväksymän ja opetusministeriölle lähetettävän näkemyksen mukaan yliopistojen rahoitustasoa on nostettava nykyisestä ja turvattava yliopistojen maksuvalmius pääomajärjestelyissä. Oulun yliopisto kannattaa yliopistojen autonomian vahvistamista ja pitää osaltaan julkisoikeudellisen laitoksen oikeusmuotoa säätiömallia parempana. Säätiömallissa jo yksinomaan pääomitustarve olisi merkittävästi suurempi. Sekä julkisoikeudellisessa laitos- että säätiömallissa palvelussuhteet muuttuvat työsopimussuhteisiksi nykyisine etuineen. Oulun yliopiston mielestä palvelussuhteisiin liittyvät eläke-etuudet on myös turvattava. Lisäksi yliopistojen palvelusuhteiden on oltava aidosti houkuttelevia ja kilpailukykyisiä. Hallinto- ja johtamisjärjestelmäksi Oulun yliopisto katsoo itselleen sopivimmaksi järjestelmän, jonka muodostaisivat kansleri, hallitus (strategiset kysymykset), konsistori, yliopiston johtoryhmä, rehtori, vararehtorit, dekaanit. Hallituksen muut päätökset 24.10.2007: * Tohtoripromootio vuonna 2009 * Laatujärjestelmä etenee Viestintäpalvelut |
||||||
|
|