![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
14.8.2007 Oulun yliopisto nousi maailman yliopistorankingissaOulun yliopisto on parantanut sijoitustaan viime vuodesta shanghailaisen Jiao Tong -yliopiston laatimalla maailman 500 parhaan yliopiston rankinglistalla. Vasta julkistetulla listalla Oulun yliopisto sijoittuu sijavälille 305–401. Viime vuoden listalla yliopisto sijoitettiin välille 401–500. Viime vuoteen verrattuna Oulun yliopistolle tuli lisäpisteitä tieteellisten julkaisujen määrässä ja siteerattujen tutkijoiden perusteella. Rehtori Lauri Lajunen on tyytyväinen Oulun yliopiston sijoitukseen. ”Tulos kertoo siitä, että Oulun yliopistossa tehdään kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta ja että tutkimuksen tekeminen on yliopistossa vahvistunut.” Shanghailaisyliopiston ranking on tunnetuin lista, jolla yliopistoja laitetaan paremmuusjärjestykseen. ”Hyvä sijoitus vahvistaa mielikuvaa kovatasoisesta tiedeyliopistosta. Sillä on eittämättä merkitystä muun muassa opiskelija- ja henkilöstörekrytoinnissa. Se myös vahvistaa yliopiston tavoitteita sen pyrkimyksissä olla kansainvälinen tiedeyliopisto”, Lajunen sanoo. Suomen yliopistoista shanghailaislistalla 500 parhaan joukkoon mahtuu Oulun yliopiston lisäksi kaikkiaan neljä yliopistoa. Turun yliopisto sijoittui samalle sijavälille Oulun kanssa. Teknillinen korkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto säilyttivät viimevuotiset sijoituksensa välillä 402–508. Helsingin yliopisto sijoittuu sijalle 73.
|
||||||
|
|