![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
26.11.2007 Tietoliikenteen kehittäminen jatkuu Ricen yliopiston kanssaOulun yliopiston tietoliikennelaboratorion professori on jälleen nimitetty dosentiksi Ricen yliopistoon, Yhdysvaltojen Houstoniin. Dosentuuriin nimetty professori Matti Latva-aho on erikoistunut tulevaisuuden langattomien tietoliikennejärjestelmien kehittämiseen. Oulun ja Ricen yliopistojen tutkimusyhteistyössä ollaan kehittämässä perusteknologiaratkaisuja tulevaisuuden langattomia verkkoja silmälläpitäen. Merkittävä kehitteillä oleva muutos on se, että tulevaisuudessa langattomat verkot ovat älykkäitä. Ne kykenevät oppimaan ja mukautumaan ympäristöönsä mm. verkon kuormituksen ja radiokanavan tilan mukaan. "Vapaita radiotaajuuksia on rajallinen määrä, mikä asettaa rajan verkkojen kapasiteetin kasvulle", professori Latva-aho kertoo. "Tutkimuksen alla olevat älykkäät verkot osaavat optimoida toimintansa tilanteen mukaan ja esimerkiksi etsiä muilta vapautuvia taajuuksia käyttöönsä." Lisäksi älykkäät verkot kykenevät mukautumaan vaikkapa käyttäjän sijaintiin tai vuorokaudenaikaan ja valitsemaan optimaalisen siirtoteknologian käyttöönsä tilanteen mukaan. "Tuloksena verkkojen kapasiteetti kasvaa ja käyttäjäkokemus paranee", professori Latva-aho selventää. Pitkäaikaista yhteistyötä yliopistojen välillä Vuodesta 1999 alkaen sähkö- ja tietotekniikan osaston CWC-yksikkö sekä Ricen yliopiston CMC-yksikkö ovat tehneet asiakasprojekteja mm. Nokian ja Texas Instrumentsin kanssa. Projektien tulokset ovat olleet merkittäviä sekä tieteellisesti että kaupallisesti. Konkreettisena tuloksena on saavutettu syvällisempi ymmärrys ja käytännön ratkaisuja liittyen CDMA-järjestelmien toiminnan perusteisiin, mikä on johtanut käytännön parannuksiin matkaviestinnän 3G-verkoissa. Viime aikoina tutkimuksen pääpainopistealueena ovat olleet 3G-verkkojen evoluutioversiot sekä niiden seuraajat kuten 3G-LTE ja IMT-Advanced. Yliopistojen sähkö- ja tietotekniikan osastojen välillä jo toistakymmentä vuotta jatkunut tiivis yhteistyö sai eräänlaisen huipentuman viime keväänä, kun Suomen Akatemia ja Tekes nimittivät professori Behnaam Aazhanging Ricen yliopistosta FiDiPro –professuuriin Ouluun. Latva-ahon dosentuurinimitys on jatkoa professori Markku Juntin ja dosentti Jorma Lillebergin vastaaville nimitykselle ja se tiivistää yliopistojen välistä yhteistyötä entisestään. Arvostetun FiDiPro-professuurin saaminen osastolle ei olisi onnistunut ilman pitkäjänteisesti toteutettua tutkimusyhteistyötä.
Laura Kanninen
|
||||||
|
|