![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
29.8.2007 Yliopistolaitoksen uudistaminen käyntiinOpetusministeriö on käynnistänyt yliopistolain ja muun keskeisen lainsäädännön muuttamisen yliopistojen rahoitus- ja omistuspohjan uudistamiseksi. Samanaikaisesti uudistetaan yliopistojen hallintoa ja päätöksentekojärjestelmää. Uudistuksen suuntaviivoja ja alustavaa toteutusta käsiteltiin opetusministeriön ja korkeakoulujen seminaarissa Kuopiossa 29.8. ”Uudistuksella on merkittäviä vaikutuksia mm. yliopistojen rahoitus- ja omistuspohjaan, henkilöstön asemaan, johtamiskäytäntöihin ja ohjaukseen. Lähtökohtana on, että kaikki yliopistot siirtyvät uuteen oikeushenkilöasemaan ja kaikkien yliopistojen autonomiaa vahvistetaan, totesi opetusministerin valtiosihteeri Heljä Misukka Kuopiossa. Uudistuksen myötä tehdään lisäksi mahdolliseksi ulkomaille suuntautuva tutkintoon johtava tilauskoulutus. Tarkoituksena on käynnistää myös kokeilu, jossa yliopistot ja korkeakoulut voivat hakea yksittäisille maisteriohjelmille lupaa kerätä maksua EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta. Kokeiluun kuuluu stipendijärjestelmä ulkomaisille vähävaraisille opiskelijoille. Esitys uudeksi yliopistolaiksi on tarkoitus antaa eduskunnalle keväällä 2009. Uudistuksen valmistelu etenee laajan keskustelun pohjalta. Yliopistolaitoksen uudistamisen suuntaviivat -muistio ja sen pohjalta avattu kommentointimahdollisuus on linkitetty yliopistolaitoksen uudistamista käsittelevälle sivulle. Rehtorit kannattavat Yliopistojen rehtorit tukevat opetusministeriön ohjausryhmän suuntaviivoja yliopistolaitoksen uudistamiselle. Valtion tiliviraston asemasta vapautetut yliopistot voisivat tulevaisuudessa valita julkisoikeudellisen oikeushenkilön tai yksityisoikeudellisen säätiön välillä. Jatkovalmistelussa on kuitenkin selvitettävä laatua ja vaikuttavuutta painottavaa tulosohjausta. Keskeisiä asioita ovat myös yliopistojen pääomittaminen, henkilöstön ja opiskelijoiden asema, akateemisen johtamisen edellytykset ja vaihtoehtoiset hallintomallit sekä kiinteistöjen omistus. Rehtorien mukaan uudistuksen onnistunut läpivienti yliopistoissa edellyttää, että budjettiriihessään hallitus lunastaa lupaukset, joiden mukaan yliopistojen julkista perusrahoitusta lisätään kauttaaltaan ja valtion tuottavuusohjelmaa tarkistetaan yliopistojen osalta.
|
||||||
|
|