![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
23.9.2008 Innovaatiopäivässä esillä yliopistolähtöisiä yrityksiäYliopistolähtöiset innovaatiot ovat olleet sykäyksenä useiden uusien yritysten perustamiselle. Oulun yliopiston innovaatiopäivässä 30.9.2008 tuodaan esille eri puolia tutkimustulosten kaupallistamispolusta, eri vaiheissa olevia yliopistolähtöisiä innovaatioita ja niiden ympärille syntyneitä yrityksiä. Tilaisuuden puhujat kertovat omia kokemuksiaan niin tutkimuksen lisensoinnista, yrittäjäksi ryhtymisestä kuin yrityksen kansainvälistymisestä ja pääomasijoittajan mukaan saamisesta. Innovaatiopäivän yhteydessä järjestetään näyttely, jossa alan toimijat esittelevät tarjoamiaan palveluita. Paikalla on muun muassa patenttitoimistojen ja kaupallistamispartnereiden edustajia. Oulun yliopisto on lisännyt panostustaan innovaatiotoimintaan pyrkien korkeatasoisen tutkimuksen ja sen tuottamien tulosten kaupalliseen hyödyntämiseen. Tavoitteena on, että niistä syntyisi lisäarvoa niin yliopiston henkilökunnalle, yliopistolle itselleen kuin koko yhteiskunnalle. Innovaatiopäivä järjestetään osana Oulun yliopiston 50-vuotisjuhlavuotta Saalastinsalissa Linnanmaalla 30.9.2008 klo 13–18. Järjestäjänä toimii yliopiston tutkimus- ja innovaatiopalvelut. Oulun yliopiston innovaatiopäivän ohjelma
|
||||||
|
|