![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
15.5.2008 Tiedepäivät toi koululaisryhmät yliopistoonOulun yliopiston Tiedepäivät jatkuivat luennoilla ja tiedenäyttelyllä torstaina 15.5. Tapahtuma toi erityisesti koululaisryhmiä tutustumaan Linnanmaahan ja tapahtumaan. Kansainvälisesti tunnetun professori Leena Palotien luento geeneistä täytti Linnanmaan suurimman luentosalin kiinnostuneista kuulijoista. Tapahtuman torstaipäivä jatkuu iltayöhön, kun Linnanmaalla vietetään Tieteiden taikayötä klo 18–21. Kaikille kiinnostuneille ja erityisesti lapsiperheille suunnatussa tapahtumassa on monipuolista ohjelmaa. Muun muassa rehtori Lauri Lajunen esittää kemiallisia taikatemppuja hauskojen selostusten kera klo 19. Perjantaina 16.5. Tiedepäivien ohjelma eli luennot ja keskustelutilaisuudet käynnistyvät klo 9.00. Kuultavissa on kaksi alustusta ihmisen ja koneen vuorovaikutuksesta puhujina Oulun yliopiston professorit Matti Pietikäinen ja Jukka Riekki. Päivän ohjelmaan kuuluu Suomen taloudelle omistettu aamupäivä, jonka aloittaa akatemiaprofessori Erkki Koskelan luento klo 9.30. Sitä seuraa paneelikeskustelu, jossa on mukana useita oululaisen elinkeinoelämän edustajia. Klo 10.15 alkaa professori Juha Sihvolan vetämä keskustelu suvaitsevaisuudesta ja monikulttuurisuudesta. Samaan aikaan toisessa salissa lääketieteen asiantuntijat puhuvat mm. kantasoluista mahdollisuutena tehdä ihmisille varaosia ja syövän taustalla olevista geeneistä. Tiedenäyttely Linnanmaan käytävien varrella on perjantaina 16.5. avoinna klo 10–15. Linnanmaan Keskusaulassa toimivassa Tiedekioskissa päivystävät professorit vastaavat yleisön kysymyksiin. Aihepiireinä ovat metsien suojelu, lukemaan oppiminen, neandertalilainen ihminen, ihmisen geenit, ilmastonmuutoksen kemia, biopolttoaineet, paperinvalmistus ja robotit. Tiedepäivien päätöstilaisuutena toimiva näytös väitöstilaisuudesta 1700-luvun tapaan alkaa Saalastinsalissa klo 12.15. Esiintyjinä ovat rehtori Lauri Lajunen, professori Jouko Vahtola, yliopistonlehtori Timo Sironen ja kertojana professori Maija Kallinen. Näytöksessä tarkastettava P.N. Mathesiuksen väitöskirja julkaistaan > Oulun yliopiston Tiedepäivien www-sivu
|
||||||
|
|