![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
13.6.2008 Hallitus: Tilajärjestelyt jatkuvatOulun yliopisto jatkaa vuonna 2004 aloitetun toimitilastrategian toteuttamista. Yliopiston hallitus päätti kokouksessaan 11.6., että Linnanmaan tilajärjestelytyötä jatketaan tilatyöryhmän tekemän suunnitelman pohjalta. Suunnitelman mukaan Snellmanian kirjasto siirretään pääkirjastoon ja pääkirjastoa laajennetaan Thule-instituutilta vapautuneisiin tiloihin. Lisäksi muun muassa prosessi- ja ympäristötekniikan ja konetekniikan osaston työpajat yhdistetään, Julinian ravintola laajennetaan biologian laitokselta vapautuvaan kurssisaliin ja kivimuseon näyttelytilat siirretään eläinmuseon yhteyteen edellyttäen, että tekniset ratkaisut mahdollistavat sen. Rakentamisteknologian tutkimusryhmä pääsee muuttamaan ulkopuolisista tiloista Linnanmaalle joko konetekniikan osaston tai fysikaalisten tieteiden laitoksen tiloihin. Hallitus päättää musiikkikasvatuksen sijoittumisesta sen jälkeen, kun tarvittavat lisäselvitykset ja kannanotot Oulun seudun koulutuskuntayhtymältä ja ammattikorkeakoululta on saatu. Silloin päätetään myös Snellmanian kirjastolta vapautuviin tiloihin siirtyvät yksiköt. Vuosien 2004–2007 aikana yliopiston rakennusinvestointiohjelmaa on karsittu ja luovuttu tehottomassa käytössä olleista tiloista. Samalla Linnanmaan, lääketieteellisen tiedekunnan ja Kajaanin kampuksen tilat ja niiden käyttö on selvitetty. Näiden pohjalta on toteutettu ns. tilojen vyörytystä. Vastuu tilakustannuksista on ollut tiedekunnilla vuoden 2007 alusta. Kokonaistilakustannusten nousu on saatu pysähtymään ja jopa hieman laskemaan vuonna 2007. Toimitilastrategian tavoitteena on, että yliopistolla on sen toiminnan edellyttämät ja tasapuolisesti yksiköiden kesken jakaantuvat tilat. Strategialla tavoitellaan myös toimitilamenojen kasvun pysäyttämistä ja jopa pienentämistä. Tilojen käyttöön vaikuttavat muun muassa valtion tuottavuusohjelma ja opetusministeriön muistio Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen suuntaviivat vuosille 2008–2011. Tukipalvelujen kehittäminen sekä toimintojen yhdistäminen ja keskittäminen tuottavat säästöjä niin henkilöstö- kuin tila- ja laitekustannuksissakin. Hallituksen muut päätökset 11.6.: * Raija Pirttimaa erityispedagogiikan professoriksi * Marja Lajunen orgaanisen kemian määräaikaiseksi professoriksi * Sami Klemola talousjohtajaksi * Ansiomerkkisääntö hyväksyttiin * Yliopiston hallituksen, tiedekuntaneuvostojen ja laitosneuvostojen toimikausien jatkaminen Päätös liittyy uuden yliopistolain voimaan tuloon 1.8.2009 alkaen. Mikäli uudet hallintoelimet valittaisiin nykyisten säädösten mukaisesti, uusi toimikausi jäisi vain vuoden mittaiseksi, mitä ei voida pitää tarkoituksenmukaisena.
Rehtori Lajuselle hopeinen juhlavuoden mitali
|
||||||
|
|