![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
3.6.2008 Kannabiksen käyttö yhteydessä nuorten psykoosin kaltaisiin oireisiinKannabiksen käytön on todettu liittyvän nuorten psykoosin kaltaisiin kokemuksiin, niin kutsuttuihin prodromaalioireisiin, jotka ovat merkkejä alttiudesta sairastua psykoosiin. Yhteys on todettu uudessa tutkimuksessa, joka julkaistiin British Journal of Psychiatry -lehdessä kesäkuun alussa. Oulun yliopiston dosentti, akatemiatutkija Jouko Miettunen selvitti yhdessä kansainvälisen tutkimusryhmän kanssa 15-16-vuotiaiden nuorten kannabiksen käyttöä ja psykoosin ennakko-oireita. Aineistoon kuului kaikkiaan 6330 nuorta, jotka ovat syntyneet vuosina 1985-86 ja kuuluvat Pohjois-Suomen ao. vuosien syntymäkohorttiin. Tutkimus on toistaiseksi laajin väestöpohjainen tutkimus kannabiksen käytöstä ja psykoosialttiudesta. Tutkimustulosten mukaan nuoret, jotka olivat kokeilleet kannabista, ilmoittivat keskimääräistä useammin psykoosin ennakko-oireen ja heillä oli useammin vähintään kolme ennakko-oiretta. Kannabiksen käytön ja ennakko-oireiden yhteys säilyi myös, kun otettiin huomioon lapsuuden käyttäytymisongelmat ja muu huumeiden käyttö. Tutkimuksessa selvisi myös, että mitä useammin nuoret olivat kokeilleet kannabista, sitä useamman ennakko-oireen he ilmoittivat. Tutkimuksessa suuri osa nuorista ilmoitti vähintään kolme psykoosin ennakko-oiretta. Olemassa on aiempaa tutkimusnäyttöä siitä, että kannabiksen käyttö nuoressa iässä on vahvempi skitsofrenian riskitekijä kuin käyttö vanhempana. Tutkimusryhmä päättelee, että kannabis saattaa aiheuttaa psykoottisia oireita. He suunnittelevat jatkavansa tutkimusta seuraamalla samoja nuoria ja selvittämällä kannabiksen käytön ja diagnosoitujen psykiatristen sairauksien, kuten skitsofrenian yhteyttä.
|
||||||
|
|