![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
25.1.2008 Oulun yliopisto palkitsi urheilijoitaanOulun yliopisto palkitsi mitalilla yliopistossa opiskelevat tai henkilökuntaan kuuluvat urheilijat, jotka sijoittuivat mitaleille SM-kisojen yleisissä sarjoissa tai arvokkaammissa kilpailuissa vuonna 2007. Palkittuja urheilijoita oli tänä vuonna yhteensä 34.
Rehtori Lauri Lajunen ja liikuntasuunnittelija Markku Saarela ojensivat perinteiseen tapaan palkituille yliopistolaisille yliopiston urheilumitalit kahvitilaisuudessa, joka pidettiin Linnanmaalla ravintola Kastarissa 25. tammikuuta. ”Toivon, että yliopistolaiset osallistuvat liikuntatapahtumiin, joita järjestetään yliopiston 50-vuotisjuhlavuoden aikana useita”, rehtori Lauri Lajunen totesi tilaisuudessa. Teknologiapainotteisessa luokanopettajakoulutuksessa toista vuotta opiskeleva Anna-Emilia Peltoperä sai urheilumitalin maailmanmestaruustason menestyksestään show- ja jazz-tanssissa. Hän on harrastanut tanssia pienestä pitäen ja show-tanssia kuusi vuotta. ”Tanssi vie niin suuren osan ajasta kuin siihen vain haluaa käyttää, mutta tietysti opiskelulle täytyy myös varata aikaa”, Peltoperä sanoo. ”Joukkueemme harjoittelee kaksi kertaa viikossa, ja sen lisäksi käyn tanssitunneilla kehittämässä tekniikkaa. Keväällä pidettävien SM-kisojen lähestyessä on viikonloppuleirejä ja harjoittelu on tiiviimpää.” Menestyneet urheilijat 2007:Teemu Tokola, miekkailu (SM-pronssi, SM-joukkuekulta) Paulus Tokola, miekkailu (SM-pronssi, SM-joukkuekulta) Pekka Tokola, miekkailu (SM-joukkuekulta) Reeta Alanko, miekkailu (SM-pronssi) Noora Norman, miekkailu (SM-joukkuepronssi) Anna-Emilia Peltoperä, tanssi (MM-hopea jazz-tanssi, SM-hopea show-tanssi) Miina-Anniina Heiskanen, tanssi (MM-hopea jazz-tanssi, SM-hopea show-tanssi) Piia Lapinniemi, tanssi (MM-hopea jazz-tanssi, SM-hopea show-tanssi) Mirva Parkkinen, tanssi (MM-hopea jazz-tanssi, SM-hopea show-tanssi ja SM-kulta kymppitanssit) Laura Oinas, kaukalopallo (SM-pronssi) Henna Hietala, kaukalopallo (SM-pronssi) Lotta Ruokonen, kaukalopallo (SM-pronssi) Tiina Kokkonen, yleisurheilu / kävely (SM-hopea, maantiekävely) Janne Mäkelä, yleisurheilu/ 400 m aitajuoksu (SM-pronssi) Rami Oravakangas, yleisurheilu / 400 + 800 m (2 SM-pronssia, hallikisat) Satu Auno, jääkiekko (SM-hopea) Saija Sirviö, jääkiekko (SM-hopea) Eini Lehtinen, jääkiekko (SM-hopea) Katja Larinen, laskuvarjourheilu (SM-hopea, freestyle) Seppo Honkanen, laskuvarjourheilu (SM-hopea, joukkuetarkkuushyppy) Kristina Heikkinen, uinti (2 SM-pronssia) Tiina Savola, uinti (SM-viestikulta, 3 SM-viestihopeaa) Jaana Meriläinen, wushu / tajji (PM-kulta, PM-pronssi) Aki Korhonen, wushu / tajji (PM-hopea) Jussi Kemilä, pesäpallo (SM-hallikulta) Timo Kallio, pesäpallo (SM-hallikulta) Jukka-Pekka Kujasalo, taido (EM-hopea, SM-kulta) Sylvain Eckhardt, melonta (2 SM-kultaa) Mikko Ronkainen, freestyle / kumpareet (SM-hopea) Teemu Kattilakoski, hiihto (SM-kulta, 2 SM-hopeaa) Seppo Mäkinen, hiihtosuunnistus (SM-hopea) Antti Sariola, potkunyrkkeily (PM-hopea, SM-hopea) Juha Kangaskokko, maastopyöräily (SM-hopea / xcm) Jouni Ponnikas, soutu (SM-hopea, SM-pronssi / vuorosoutu) Tuomas Leinonen, amerikkalainen jalkapallo (SM-hopea)
|
||||||
|
|