![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
20.3.2008 Oululaiset pelitutkijat kansainvälistä kärkeäTomi Kujanpään, Tony Mannisen ja Laura Valliuksen tutkimusartikkeli on valittu kansainvälisessä vertailussa kaikista viimevuotisista pelitutkimuksista toiseksi parhaaksi. Vertailussa menestyneimmät pelitutkimukset esiteltiin peliteollisuuden merkittävimmässä vuosittaisessa tapahtumassa GDC:ssä (Game Developers Conference) San Franciscossa. Tutkimukset arvosteltiin sen mukaan, kuinka suoraan tutkijoiden näkemykset palvelevat tulevaisuuden pelisuunnittelua ja -kehittämistä. Artikkelissaan What´s my game character worth? oululaiset tutkijat käsittelivät pelihahmon eli avatarin merkitystä pelaajalle. Tutkimuksen lähtökohtana oli tarkastella avataria kokonaisvaltaisena identiteetin, ilmaisun ja vuorovaikutuksen välineenä. Artikkelin mukaan pelihahmo ei ole pelkkä pelaajan visuaalinen "pelinappula". Pelihahmon latautuu usein huomattava määrä arvoa, joka voi olla aineellista tai aineetonta. Pelisuunnittelu on tiedettä"Tämä palkitseminen osoittaa, että tutkimuksellisesti näkemyksemme ovat oikeita, toissavuonnahan olimme sijalla neljä. Luonnollisesti akateeminen tutkimusmenestys näkyy myös pelialan tuotekehityksessä. Uskon, että liike-elämä entisestään vakuuttuu siitä, että pelisuunnittelussa on hyvä käyttää tieteellistä pohjaa apuna. Se on vahvuutemme, kun luomme uusia sisältöratkaisuja esimerkiksi virtuaalimaailmoihin", Tony Manninen kertoo tyytyväisenä. Laura Vallius ja Tomi Kujanpää tekevät molemmat väitöskirjojaan Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitokselle ja työskentelevät samalla LudoCraft-osakeyhtiössä. Tony Manninen on molempien väitöstutkimusten ohjaaja. Itse hän väitteli vuonna 2004 pelaajien vuorovaikutteisuudesta monen pelaajan verkkopeleissä (Rich Interaction Model for Game and Virtual Environment Design). Manninen on julkaissut myös Pelisuunnittelijan käsikirjan, joka on laajin suomenkielinen aloittelevillekin pelisuunnittelijoille soveltuva teos. Parhaiden esitysten kalvokoosteet http://www.ludocraft.com/ (mm. tuotantokuvia)
|
||||||
|
|