|
29.2.2008
Ensimmäinen tekniikan kandidaatti valmistui sähkö- ja tietotekniikan osastolta
Oulun yliopiston sähkö- ja tietotekniikan osastolta on valmistunut ensimmäinen tekniikan kandidaatti. TkK Jaakko Lampi on suorittanut tutkinnon tietotekniikan koulutusohjelmassa. Bolognan prosessin myötä vuonna 2005 käyttöön otetusta alemmasta korkeakoulututkinnosta saa laajat tieteelliset pohjatiedot sekä perusvalmiudet työmarkkinoille.
Opintojensa ohessa ohjelmistokehittäjänä toiminut TkK Jaakko Lampi kokee tutkinnon antamat valmiudet hyviksi sekä työmarkkinoiden että tieteellisten opintojen jatkamisen kannalta. ”Olen saanut kandidaatin tutkinnosta laajat perustiedot ja mahdollisuuden kehittää itseäni ammatillisesti”, Lampi summaa. ”Tutkinto on antanut minulle hyvän työmarkkinakelpoisuuden, myös kansainvälisesti.”
Kandidaatintutkinnot ovat osa vuonna 2005 toteutettua yliopistojen tutkinnonuudistusprosessia, jossa kaikki EU:n alueen yliopistotutkinnot on yhdistetty yleiseurooppalaisen rakenteen mukaisiksi. Tämän ns. Bolognan prosessin myötä tekniikan alan yliopistotutkinnot on jaettu kahteen osaan, kolmivuotiseen tekniikan kandidaatin ja kaksivuotiseen diplomi-insinöörin tutkintoon. Järjestelyn tavoitteena on parantaa liikkuvuutta, sillä välitutkinnon jälkeen opiskelijat voivat helpommin esim. vaihtaa yliopistoa ja jossain määrin alaakin.
Vuonna 2005 ja sen jälkeen aloittaneet opiskelijat suorittavat molemmat tutkinnot, ja he saavat opiskelemaan tullessaan opinto-oikeuden suoraan ylempään korkeakoulututkintoon. Tekniikan alan siirtymäajan jälkeen vuonna 2010 uuteen tutkintojärjestelmään siirtyvät myös ennen vuotta 2005 aloittaneet opiskelijat.
|