![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
26.3.2008 Uusi kulttuuriaineistolaki rajoittaa lainaamista Oulun yliopiston kirjastostaVuoden 2008 alussa astui voimaan laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä. Uuden lain perusteella joudutaan nyt maan kaikissa vapaakappalekirjastoissa rajoittamaan vapaakappaleina saadun aineiston lainausta muille kuin yliopiston opetus- ja tutkimushenkilökunnalle. Oulun yliopiston kirjastoon vapaakappalelain perusteella saatua, varastokokoelmiin sijoitettua aineistoa voidaan jatkossa antaa vain lukusalikäyttöön. Aiemmin tietokirjallisuutta sai myös kotilainaksi. Vapaakappalearkiston aineistojen yleinen kotilainaus Oulun yliopiston kirjastosta päättyy 1.4.2008. Sen jälkeen asiakkaiden tulee palauttaa siitä saamansa erääntyneet lainat. Muu kuin vapaakappalearkiston kotimainen ja ulkomainen aineisto ovat asiakkaiden lainattavissa ja käytettävissä entiseen tapaan. Kokonaisuudessaan lainauspalvelujen muutokset toteutetaan huhti-toukokuun aikana. Uuden kulttuuriaineistolain perusteella kulttuuriaineistojen tallettaminen ja arkistointi laajenee koskemaan myös verkkoaineistoja sekä televisio- ja radio-ohjelmia. Nämä aineistot ovat käytettävissä tutkimuksen tarpeisiin vapaakappalekirjastoissa todennäköisesti vuonna 2009. Uusi laki korvasi aiemman vapaakappalelain, jonka perusteella Oulun yliopiston kirjasto on saanut kokoelmiinsa käytännössä kaikki kotimaiset painotuotteet jo 1960-luvulta alkaen sanomalehtiä lukuun ottamatta.
|
||||||
|
|