![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
12.11.2008 Yliopistoihin haku sähköistyy ja aikaistuuTulevana keväänä 2009 yliopistoihin hakeminen uudistuu merkittävästi. Kaikkiin yliopistoihin haetaan päävalinnoissa yhteishakuna sähköisesti verkossa. Samalla hakuaika yhtenäistyy kaikissa yliopistoissa ja aikaistuu alkamaan 2. helmikuuta 2009. Se päättyy pääsääntöisesti vappuaattona 30.4.2009. Joissakin koulutuksissa haku päättyy jo helmikuun lopussa. Sähköinen haku ei muuten muuta valintaprosessia, vaan jokainen yliopisto valitsee edelleen itsenäisesti opiskelijansa. Yhteishaku aikaistaa myös Oulun yliopiston valintakokeita jonkin verran. Useimmat tiedekunnat pitävät valintakokeet toukokuussa 2009, taloustieteiden tiedekunta kesäkuun 2009 alussa. Tiedot valintakokeiden tuloksista välitetään myös sähköisesti samassa järjestelmässä, jossa hakukin tehdään. Yliopistoihin haun uudistumisesta kerrottiin mm. Oulun yliopiston Abi-päiville 12.–13.11.2008 osallistuville lukioiden opinto-ohjaajille ja yliopiston tiedekuntien koulutusesittelyissä tapahtumaan saapuneille koululaisille. Lisätietoja Oulun yliopistoon hakemisesta verkossa Lisätietoja yliopistoihin hakemisesta Opetushallituksen verkkosivuilla
|
||||||
|
|