![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
5.9.2008 Outokummulta ja Rautaruukilta merkittävät lahjoitukset Oulun yliopistolleOulun yliopisto vastaanotti 5.9.2008 yliopistorahastoonsa kaksi merkittävää lahjoitusta elinkeinoelämältä. Outokumpu Oyj lahjoitti 200 000 euroa ja Rautaruukki Oyj samoin 200 000 euroa. Lahjoitukset on osoitettu Oulun yliopiston Terästutkimuskeskukselle. ”Lahjoitukset ovat tähän mennessä suurimmat yrityksiltä saadut, mikä tekee niistä hyvin merkittäviä. Ne osoittavat lisäksi, että sekä Outokumpu että Rautaruukki näkevät Oulun yliopiston tärkeänä yhteistyökumppaninaan. Yliopistolla on terästeollisuuden kannalta suuri vastuu esimerkiksi niiden henkilökunnan kouluttamisessa”, kuvaa Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen.
”Outokumpu ja Rautaruukki ovat Terästutkimuskeskuksen tärkeimmät teolliset yhteistyötahot. Keskuksen kuusi professuuria ovat vuosien ajan tehneet niiden kanssa läheistä ja tuloksekasta yhteistyötä erinomaisin tuloksin”, toteaa keskuksen johtoryhmän puheenjohtaja, prosessimetallurgian professori Jouko Härkki. Yhtiöiden lahjoitukset kohdistuvat termomekaanisen simulaattorin eli Gleeble-laitteiston uudistamiseen. Laitteistolla tehdään muokkausprosessien fysikaalista simulointia, jonka avulla kehitetään uusia, yhä parempia teräslaatuja. Vastaavanlainen laitteisto on ollut Terästutkimuskeskuksen käytössä materiaalitekniikan laboratoriossa vuodesta 1991 ja on ainoa Suomessa. ”Ruukin lujien terästen ja Outokummun ferriittisten terästen valmistus on toteutuakseen nykyisellä tasolla tarvinnut Gleeble-laitteistoa”, arvioi professori Härkki. Sen uusiminen lahjoitusten turvin auttaa osaltaan Oulun yliopistoa kehittämään laitekantaansa tieteellisen tutkimuksen nykyisin vaatimalle tasolle. ”Tulevissa materiaalitekniikan alan tutkimuksissa laitteistolla tulee olemaan ratkaisevan tärkeä merkitys”, Härkki jatkaa. Vuoden 2007 alusta toimineeseen Terästutkimuskeskukseen on yhdistetty kuuden Oulun yliopiston professorin tutkimusryhmät viidestä eri laboratoriosta toteuttamaan teräkseen liittyvää tutkimusta ja koulutusta. Näin on synnytetty osaamiskeskus, joka toimii teräksen kemiallisen, mekaanisen ja fysikaalisen metallurgian sekä terästeollisuuden prosessien ohjauksen, säädön ja mallinnuksen alueilla. Terästutkimuskeskuksen tavoitteena on saavuttaa kansainvälinen huippuyksikköasema sekä alan tutkimuksessa että opetuksessa.
|
||||||
|
|