![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
14.11.2008 Oulun yliopistolle kaksi laatuyksikköäKorkeakoulujen arviointineuvosto (KKA) on valinnut kymmenen yliopistokoulutuksen laatuyksikköä vuosille 2010–2012. Oulun yliopistosta laatuyksikköjen listalle pääsivät kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö sekä prosessi- ja ympäristötekniikan osasto. Valittujen yksiköiden toiminnan laadukkuudessa korostuivat mm. panostaminen opettajien pedagogisten taitojen kehittämiseen, tutkintojen rakentuminen mielekkäiksi kokonaisuuksiksi, yksikössä tehtävän tutkimuksen ja koulutuksen kytkeyminen toisiinsa, työelämänäkökulman huomioiminen tutkinnoissa, toisiaan tukevat opetusmenetelmät ja oppimisen arviointimenetelmät, monipuolinen ja kansainvälinen koulutus- ja tutkimusyhteistyö ja verkottuminen sekä koulutuksen jatkuva ja systemaattinen kehittäminen. Arviointi toteutettiin opetusministeriön toimeksiannosta viidennen kerran. Päätöstä käytetään yliopistojen seuraavan kolmivuotisen tulossopimuskauden tuloksellisuusrahanjaon perusteena. Tavoitteena on parantaa koulutuksen laatua ja relevanssia sekä kannustaa yliopistoja pitkäjänteiseen kehittämistyöhön.
Kaikki yliopistokoulutuksen laatuyksiköt vuosille 2010–2012: Helsingin yliopisto, Farmasian tiedekunta
|
||||||
|
|