![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
26.9.2008 Kivet ja sedimentit paljastavat geologeille maapallon ilmastohistorianOulun yliopiston maaperägeologian professori Juha Pekka Lunkka käy tänään julkistetussa kirjassaan Maapallon ilmastohistoria (Gaudeamus 2008) läpi noin 4,6 miljardin vuoden ikäisen planeettamme ilmaston historian erityisesti 100 miljoonan viime vuoden ajalta. Tällä aikajänteellä ilmastossa on tapahtunut sekä pitkän, keskipitkän että lyhyen aikavälin muutoksia. ”Yhteistä näille muutoksille on se, että ilmasto ei ole millään aikavälillä muuttumaton”, Lunkka toteaa. ”Ilmasto on muuttunut ja voi muuttua nopeammin ja katastrofaalisemmin kuin aikaisemmin ihmisen historian aikana.” Ilmaston muuttuminen aiheuttaa dramaattisia muutoksia lajistoon. Katastrofaalisin tunnettu massasukupuutto tapahtui permikauden (n. 300–250 milj. vuotta sitten) lopulla, jolloin noin 95–99 prosenttia maapallon eliöstöstä tuhoutui. Kuuluisa massasukupuutto tapahtui myös 65 miljoonaa vuotta sitten, jolloin katosivat myös dinosaurukset. ”Ihminen on aina joutunut sopeutumaan. Meneillään oleva ilmastonmuutos on jälleen yksi koetinkivi ihmisen historiassa. Sitä tuskin pysytään estämään, mutta ihmiskunnan tulisi varautua kaoottisiksi muuttuviin ilmasto-oloihin nyt ja tulevaisuudessa. Tämä edellyttää ennen kaikkea kasvihuonekaasupäästöjen ja etenkin hiilidioksidipäästöjen rajoittamista ja hiilidioksidin sitomista maankamaraan ja biosfääriin. Kasvihuonekaasupitoisuuksien rajoituksista ja sitomisesta huolimatta ilmasto luultavasti muuttuu tulevaisuudessakin nopeasti. Tähän on syytä varautua.”, Lunkka kirjoittaa. Kirja julkistettiin perjantaina Jalanjälki-ympäristötapahtumassa Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä.
|
||||||
|
|