![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
9.9.2008 Teräsveistos palautettiin entiseen asuunsa Linnanmaalla
Oulun yliopistossa Linnanmaalla sijaitseva kuvanveistäjä Antero Ruotsalaisen veistos on palautettu alkuperäiseen muotoonsa. Teräsveistos ”Älä sotke ympyröitäni” on konservoitu valtion taideteostoimikunnan toimesta ja palautettu alkuperäiseen sijoituspaikkaansa Pihlajapihalla. Valtion taideteostoimikunta päätti kunnostaa veistoksen Oulun yliopiston 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Konservointihanke on eräs toimikunnan suurimmista kunnostusprojekteista. Teoksen kaksi osaa siirrettiin 1990-luvulla pois alkuperäisiltä paikoiltaan eri puolille Linnanmaan keskusaulan länsipuolella sijaitsevaa Pihlajapihaa. Konservaattori Päivi Kyllönen-Kunnas teki vuonna 2006 teoksen kuntoarvioinnin ja kunnostuksen työsuunnitelman yhdessä teräs- ja pintakäsittelyalan asiantuntijoiden kanssa. ”Teoksen maalipinnat olivat ajan mittaan muuttuneet ja kuluneet. Myös teräspinnoissa oli vaurioita ja teoksen korkein, viisimetrinen osa oli kallistunut. Teos ei ollut enää esteettisesti alkuperäisen veroinen”, kertoo konservaattori Päivi Kyllönen-Kunnas. Yliopisto vastasi teosten irrotuksesta, perustuksista ja alueen vihertöistä. Kolmiosainen, geometrisiä peruskuvioita tutkiva teräsveistos valmistui vuonna 1976 valtion taideteostoimikunnan tilaustyönä. Se voitti vuonna 1973 toimikunnan järjestämän yleisen kuvanveistokilpailun, jossa etsittiin taideteosta matemaattisen opintosuunnan ykkösvaiheen rakennukseen. Teoksen nimi viittaa matematiikan historiaan: Arkhimedeen väitetyt viimeiset sanat ”Älä sotke ympyröitäni” on lentävä lause. Valtion taideteostoimikunta kävi vierailulla Oulun yliopistossa tiistaina 9. syyskuuta. Toimikunta tutustui konservoituun taideteokseen ja muihin Linnanmaalle sijoitettuihin taideteoksiin.
|
||||||
|
|