![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
5.5.2009 Noin sata Oulun yliopiston ensimmäistä opiskelijaa osallistuu AlumnijuhlaanNoin sata Oulun yliopistossa 50 vuotta sitten opintonsa aloittanutta ja sittemmin valmistunutta kutsuvierasta osallistuu Oulun yliopiston vuotuiseen Alumnijuhlaan perjantaina 8.5.2009. Juhlan järjestävä Oulun yliopistoseura ry. kutsui tänä keväänä mukaan kaikki Oulun yliopiston ensimmäiset opiskelijat, joita vuosina 1959 ja 1960 oli runsaat 400. Kutsuja näille ensimmäisten vuosikurssien kasvateille lähetettiin yhteensä 240. Oulun yliopiston toiminnan alkaessa opintoja tarjottiin kuudella opintosuunnalla vuonna 1959, ja vuotta myöhemmin alkoi lääketieteen opetus. Alumnijuhlaan 2009 tulee osallistumaan opintonsa biologian, matematiikan ja lääketieteen aloilla tuolloin aloittaneita sekä arkkitehti-, rakennusinsinööri-, teollisuusinsinööri- ja opettajakoulutuksen ensimmäisiä opiskelijoita. Alumnijuhla on yksi Oulun yliopiston vuoden 2008 alusta lähtien vietetyn 50-vuotisjuhlavuoden tapahtuma. Alumneja eli Oulun yliopistossa tutkinnon suorittaneita on kaikkiaan jo yli 40 000. Oulun yliopistoseura täyttää 90 vuotta Alumnijuhlaa 8.5.2009 vietetään samalla perinteikkään Oulun yliopistoseuran toiminnan 90-vuotisjuhlana. Se perustettiin vuonna 1919 nimellä Oulun Korkeakouluseura ajamaan yliopiston perustamista Ouluun. Seuran aktiivisuus vaikutti osaltaan siihen, että Oulun yliopisto lopulta perustettiin eduskunnan päätöksellä vuonna 1958 Suomen toisena valtionyliopistona. Nykyisin Oulun yliopistoseura pyrkii vahvistamaan yliopistoyhteisön ja muun yhteiskunnan myönteisiä suhteita ja toimii Oulun yliopistossa opiskelleiden ja yliopistoyhteisössä toimineiden keskinäisenä yhdyssiteenä. Juhla on avoin kaikille Oulun yliopiston alumneille, tukijoille ja yliopistoyhteisön jäsenille. Se pidetään perjantaina 8.5.2009 klo 13-14.30 Oulun yliopiston päärakennuksessa Saalastinsalissa.
|
||||||
|
|