![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
10.6.2009 Oulun yliopisto mukana kirjamessuillaOulun yliopisto on mukana Yöttömän yön kirjamessuilla Oulussa 13.–14.6.2009. Osastolla on näytteillä yliopiston väitöskirjoja, laitossarjajulkaisuja ja juhlajulkaisuja sekä yliopiston kirjaston saamia lahjoituksia, muun muassa kaksi vanhaa kirjaharvinaisuutta ja muita esimerkkejä kirjaston aarteista. Oulun yliopiston edustajana messuilla esiintyy professori Juha Pekka Lunkka, jonka kirjoittama ”Maapallon ilmastohistoria. Kasvihuoneista jääkausiin” -teos palkittiin Vuoden 2008 tiedekirja -palkinnolla. Lunkkaa haastattelee lauantaina 13.6. kello 17.00 tutkimusprofessori Kari Strand. Toimittaja, filosofian tohtori Satu Koho kertoo samoin lauantaina 13.6. klo 17.30 väitöskirjastaan, joka käsittelee Joni Skiftesvikin tuotantoa. Myytävänä yliopiston osastolla on muun muassa Juha Pekka Lunkan kirja sekä P. N. Mathesiuksen alun perin vuonna 1734 kirjoittama maisterinväitöskirja ”Maantieteellinen väitöskirja Pohjanmaasta”. Oulun yliopisto julkaisi siitä viime vuonna näköispainoksen, joka sisältää myös kirjan suomennoksen ja eri asiantuntijoiden aiheeseen liittyviä artikkeleita.
|
||||||
|
|