|
8.5.2009
Oulun yliopiston ja Oamkin kirjastoihin yhteislainaus
Oulun yliopiston ja Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijat ja henkilöstö voivat jatkossa lainata kirjoja molempien korkeakoulujen kirjastoista omien lainauspalvelujensa ja kirjastojensa kautta.
Yhteislainaus on ammattikorkeakoulun ja yliopiston yhteistyöhankeen konkreettinen tulos ja uudenlainen toimintamalli kirjastopalvelujen järjestämisessä. Aivan vastaavaa yhteislainausta ei ole muissa korkeakoulukaupungeissa.
Lainaaja voi pyytää kirjan toisen korkeakoulun kirjastosta omaan kirjastoon. Lähettävä korkeakoulu rekisteröi kirjan lainaksi pyytäjäkorkeakoulun henkilölle ja lähettää sen kokeiluaikana kustannuksitta pyytäjäkorkeakoulun kirjastoon kolme kertaa viikossa kulkevan kirjankuljetusauton mukana. Pyynnön voivat tehdä kummankin kirjastojen lainaajat omilla lainaajatunnuksillaan verkossa oman korkeakoulunsa kirjastojärjestelmän kautta. Asian tekee mahdolliseksi sama kirjastojärjestelmä, joka nyt on räätälöity myös tähän palveluun.
Kaikki kokoelmat eivät ole mukana tässä yhteislainauksessa. Kurssikirjoja, lehtiä ja joitakin rajattujen kokoelmien aineistoja ei kuljeteta.
Kirjastoyhteistyöllä pyritään palvelujen parantamiseen, voimavarojen yhdistämiseen ja päällekkäisyyksien poistamiseen. Tämä on myös korkeakoulujen rakenteellisen kehittämiseen tähtäävän yhteistyön tavoite.
Kirjastojen aineistotietokannat:
OULA (Oulun yliopisto)
LEEVI (Oamk)
|