![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
15.6.2009 Uusia menetelmiä vanhusten lonkkamurtumariskin arviointiinOulun, Kuopion ja Jyväskylän yliopistojen yhteishankkeessa on kehitetty uusia röntgen- ja ultraäänimenetelmiä lonkkamurtumariskin arviointiin. Tutkimuksen oululainen osahanke osoitti, että uudella, perinteiseen röntgenkuvaukseen perustuvalla menetelmällä voidaan tunnistaa ne henkilöt, joilla on lisääntynyt riski saada reisiluun kaulan mustuma. Nykyään käytettävä luun tiheyden mittauksen kykenee ennustamaan vain ison sarvennoisen murtumat. Uusi seulontamenetelmä on tarkoitus saada käyttöön terveyskeskustasolla lonkkamurtumariskin arviointiin ja riskiryhmien seulontaan. Kuopion yliopiston tutkimushankkeessa kehitettiin röntgenmenetelmien ohella uusia ultraäänitekniikoita, joiden avulla voidaan mitata luuston tila luotettavasti. Jyväskylän yliopistossa kehitettiin uusi ultraäänilaite, joka osoittautui osteoporoosin diagnosoinnissa paremmaksi kuin aiemmat ultraäänilaitteet. Uudet menetelmät edesauttavat entistä yksilöllisempää hyvinvoinnin ja terveyden seurantaa. Murtumariskin arviointi perustuu nykyisin osteoporoosin diagnosointiin, mutta yli puolet murtumista tapahtuu henkilöille, joilla ei todeta osteoporoosia. Suomessa tapahtuu vuosittain yli 7000 lonkkamurtumaa, joiden hoidosta aiheutuvat kustannukset ovat lähes 150 miljoonaa euroa vuodessa.
|
||||||
|
|