![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
5.6.2009 Murretausta erottuu ääntämyksessäOulun, Turun ja Tampereen seuduilla puhuttavissa murteissa on runsaasti eroja ääntämyksessä. Riikka Ylitalon väitöskirjatutkimuksen mukaan puheen perustaajuuden nousu-lasku -kuvio on vahvimmillaan Oulussa ja heikoimmillaan Tampereella. Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että kaksitavuisissa lyhytvokaalisissa sanoissa, kuten ”sika”, sävelkorkeuden huippu oli kauimpana sanassa Turun alueella. Ylitalo käytti tutkimuksessaan Oulusta, Turusta ja Tampereelta kotoisin olevia henkilöitä, jotka lukivat ääneen kirjakielisiä virkkeitä, joihin oli sisällytetty tutkittavat, äännerakenteeltaan erilaiset sanat. Murretaustat olivat siis havaittavissa kirjakielisestä tekstistä pelkkien ääntämyserojen avulla. Filosofian maisteri Riikka Ylitalon väitöskirja ”Prominenssin toteutuminen kolmessa yleispuhesuomen varieteetissa” tarkastettiin Oulun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa 5.6.2009. |
||||||
|
|