![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
22.4.2009 Oulun yliopisto mukaan työmatkakampanjaanOulun yliopiston ylioppilaskunta on haastanut yliopiston henkilöstön Puhtaasti liikkeelle -työmatkakampanjaan. Haaste ja polkupyörän kumien paikkaustarpeita luovutettiin rehtori Lauri Lajuselle keskiviikkona 22. huhtikuuta. ”Otamme haasteen vastaan. Oma pyöräni vaatii hieman huoltoa, mutta otan sen käyttöön heti kun huolto on tehty”, sanoi Lajunen. ”Muutenkin pyöräilen aina kun se vain on mahdollista”. Kampanjassa kilpaillaan yritysten henkilöstön työmatkojen ympäristöystävällisyydestä. Eri kulkumuodot ovat pisteytetty niiden saasteettomuuden perusteella. Moottorittomista kulkutavoista saa viisi pistettä, linja-auton käytöstä kolme pistettä ja kimppakyydistä yhden pisteen. Yksin tehdyistä motorisoiduista työmatkoista ei pisteitä saa lainkaan. ”Lasketaanko se kimppakyydiksi, jos autonkuljettaja hakee minut kotoa”, vitsaili Lajunen. ”Periaatteessa se olisi sääntöjen mukaan kimppakyyti”, naureskelivat ylioppilaskunnan ympäristövastaava Leena Haikonen ja hallituksen puheenjohtaja Ville Impiö. 4.-31.5.2009 käytävässä kampanjassa kilpailevat keskenään Pohjois-Pohjanmaan työpaikat ja yritykset henkilöstömääriensä mukaisissa sarjoissa. Sarjan voittaa työpaikka tai yritys, jolla on eniten pisteitä suhteutettuna henkilöstönsä määrään. Kampanjan tarkoituksena on edistää ympäristötietoisuutta ja pienten yksittäisten tekojen kautta hillitä ilmastonmuutosta. Samalla kohenee osallistujien terveydentila ja kunto. Oulun kaupungin ympäristötoimen www-sivuilta löytyvään kilpailulomakkeeseen merkitään myös työmatkan pituus. Saaduilla tiedoilla voidaan arvioida kampanjan vaikutuksia päästöihin, työmatkakuluihin ja kulutettuihin kaloreihin. http://www.ouka.fi/ymparisto/puhtaasti/
|
||||||
|
|