Etusivulle

In English

Opiskelijoille

Henkilökunnalle

Vierailijoille

Opiskelemaan yliopistoon

Tiedekunnat ja laitokset

Painoalat

Kirjasto

Alumnit

Kartat

Haku


> Lisää uutisia

Palaute ja tiedustelut

oulun.yliopisto(at)oulu.fi
puh. (08) 553 1011
faksi (08) 553 4112
PL 8000
90014 Oulun yliopisto

Esittely Opinnot Tutkimus Palvelut Hallinto Yhteystiedot
UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA

21.12.2009

Oulun Eteläisen aluetta kehitetään yhteistyössä

Oulun Eteläisen korkeakoulukeskus (OEK) vahvistaa yhteistyötään koulutus-, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa Oulun Eteläisen alueella. Asiasta sovittiin maanantaina 21.12.2009 Oulun yliopistossa allekirjoitetussa puitesopimuksessa.

Oulun Eteläisen korkeakoulukeskuksen toimijoiden tavoitteena on kehittää toimintojaan muun muassa yhteisten toimitilojen, henkilöstön, tutkimusinfrastruktuurin ja rahoituksen osalta. Alueella panostetaan kansainvälisyyteen, uusiin tuote- ja liiketoimintaideoihin sekä yritysten tutkimus- ja kehittämispalveluihin.

Toiminta muodostuu pääosin eri alojen hankkeista. Yhteisiä kehittämiskohteita ovat esimerkiksi valtakunnallinen teknologiakasvatus ja eurooppalaisen maanalaisen astrohiukkasfysiikan tutkimuskeskuksen perustamiseen liittyvät toimet.

Sopimuksen mukaan toiminnot on tarkoitus koota yhdeksi kokonaisuudeksi, poistaa päällekkäisyyksiä, lisätä työnjakoa, vahvistaa profilointia ja tehdä strategisia valintoja koulutuksen suuntaamisessa. Sopimus on jatkoa vuonna 2005 allekirjoitetulle puitesopimukselle.

Oulun Eteläisen korkeakoulukeskuksen muodostavat Oulun yliopiston Oulun Eteläisen instituutti, Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun Ylivieskan yksikkö, Oulun seudun ammattikorkeakoulun terveysalan Oulaisten yksikkö, Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä, Siika-Pyhäjokialueen koulutuskuntayhtymä ja Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston Ylivieskan ja Pyhäjärven toimipaikat.

Kuva: Anna-Maria Raudaskoski

Kerttu Saalasti säätiön hallituksen puheenjohtaja Päivi Karikumpu ja Oulun Eteläisen instituutin johtaja Eelis Kokko vastaanottivat kunniakirjan säätiön 15. kesäkuuta tekemästä lahjoituksesta Oulun yliopistorahastoon. Kunniakirjan luovuttivat rehtori Lauri Lajunen (2. oik.) ja varainhankintapäällikkö Seppo Heikkilä.