![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
4.9.2009 Oulun yliopisto haastaa pohjoissuomalaiset Tukijamitalin hankintaanOulun yliopisto on julkaissut tänään yhdessä Rahapajan kanssa kaksi hopeista Tukijamitalia, joita ostamalla kansalaiset voivat osallistua Oulun yliopiston varainhankintakeräykseen. Varainhankinnalla kerätään voimavaroja huippututkimuksen ja koulutuksen kehittämisohjelmia varten. Oulun yliopiston Tukijamitaleista toisen keskiosa on tehty ainutlaatuisella tekniikalla punagraniitista. Toisen hopeamitalin keskiosa on kullattu. Tukijamitali on arvokas muisto, mutta toimii myös lahjana yhteisen asian puolesta. Mitalit ovat jatkumo 1950-luvun lohkarekeräykselle, jolla haluttiin vauhdittaa Oulun yliopistokysymyksen ratkaisua ja ensimmäisen ylioppilasasuntolan rakentamista. Hopeisen graniittimitalin myyntihinta on 200 euroa ja kullatun hopeamitalin 100 euroa. Tukijamitaleita voi ostaa Oulussa Limingantullin Prismasta ja Nordean Kirkkokadun konttorista tai tilata postitse tai internetistä yliopiston verkkosivulta.
Viime keväänä käynnistynyt varainhankintakampanja on tuottanut toistaiseksi yli 2 miljoonaa euroa. Valtion lupaama 2,5-kertainen vastinraha huomioiden yliopisto on saamassa yhteensä 4,5 miljoonaa euroa. Keräyksen tavoitteena on koota lahjoituksina yhteensä 20 miljoonaa euroa. Varainhankintakampanjan tuottoja tullaan käyttämään erilaisten toimintaohjelmien rahoittamiseen, joilla tuetaan yliopiston tuloksellisuutta ja vahvistetaan yliopiston asemaa kansainvälisesti korkeatasoisena tiedeyliopistona. Muun muassa uudet tieteelliset avaukset, kansainvälisten ja kansallisten huippututkijoiden rekrytointi, laiteinvestoinnit, uusien innovaatiokeskuksien tutkimushankkeet, koulutuksen kansainvälistäminen ja opiskelijoiden ohjaus- ja tukipalvelujen kehittäminen edellyttävät yliopistolta entistä vahvempaa taloudellista perustaa 2010-luvulla. Voimavaroja kohdennetaan erityisesti huippututkimuksen kansainvälisille vahvuusaloille, joiksi yliopisto on valinnut: Oulun yliopistolla on uuden tiedon ja osaamisen tekijänä keskeinen rooli Oulun alueen innovaatioallianssissa ja koko Pohjois-Suomen veturina. Allianssin tavoitteena on saavuttaa johtava asema valtakunnan ja eurooppalaisten innovaatiokeskittymien joukossa. Yliopistojen julkisen rahoituksen kohdentuessa enenevässä määrin suuriin kansallisiin hankkeisiin, Oulun yliopisto haastaa kaikki pohjoissuomalaiset kansalaiset, yhteisöt ja yritykset yhteistyöhön alueen huippututkimuksen ja -koulutuksen rahoituksen turvaamiseksi ja samalla koko pohjoisen Suomen elinvoimaisuuden kehittämiseksi.
|
||||||
|
|