![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
4.11.2009 Suomen Akatemia valmistelee uutta huippuyksikköohjelmaaSuomen Akatemia valmistelee seuraavaa tutkimuksen huippuyksikköohjelmaa vuosille 2012–2017. Tarkempi hakuilmoitus julkaistaan joulukuussa ja ohjelman haku on auki tammi–helmikuussa 2010. Huippuyksikköohjelma tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tutkimusryhmille ja tutkimusryhmien yhteenliittymille kansainvälisesti korkeatasoisen tutkimuksen harjoittamiseen kuusivuotisen rahoituksen turvin. Tällä hetkellä käynnissä on kaksi huippuyksikköohjelmaa, joissa Akatemia rahoittaa yhteensä 41 huippuyksikköä. Tieteellinen laatu tärkein kriteeri Suomen Akatemia on uudistanut kansallista tutkimuksen huippuyksikköstrategiaa. Esimerkiksi huippuyksikön määritelmää on tiukennettu, ja nyt edellytetään, että huippuyksiköt ovat oman alansa kansainvälistä kärkeä. Huippuyksikköhakemusten arvioinnissa keskeisiä asioita ovat tutkimussuunnitelman tieteellinen laatu ja innovatiivisuus, toteuttamiskelpoisuus ja huippuyksikköjohtajaksi hakevan tutkijan pätevyys. Huippuyksikköohjelman hakemukset arvioidaan kansainvälisessä vertaisarvioinnissa. Huippuyksikköohjelmaan odotetaan hakemuksia kaikilta tieteenaloilta. Arvioinnissa eri alojen yksiköitä ei suoraan verrata keskenään. Akatemian yleistä tutkimusmäärärahaa koskenut hakurajoitus poistuu. Jatkossa huippuyksikköihin kuuluvat tutkijat saavat hakea Akatemian yleistä tutkimusmäärärahaa huippuyksikkökauden toisella puoliskolla. Tällä halutaan edistää nuorten tutkijoiden itsenäistymistä ja helpottaa huippuyksikkökauden jälkeisen rahoituksen suunnittelua. Huippuyksikkökausien määrää ei jatkossa rajoiteta. Huippuyksikköasemaa saavat tavoitella myös aiemmin rahoitetut huippuyksiköt. Tieteellinen laatu ratkaisee.
|
||||||
|
|