![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
8.12.2009 Äänestäjät löysivät suosikkinsa piparikilpailustaOulun yliopiston jo perinteeksi muodostunut piparirakennuskilpailu on ratkennut. Kaikissa kolmessa sarjassa voittaja keräsi ylivoimaisesti eniten ääniä. Tieteellisten piparkakkurakennelmien sarjassa voitto meni Plant Hormone Sisters -ryhmälle työstä Kasvihuoneilmiö. Työssä on taidokkaasti rakennetut yliopiston kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet Romeo ja Julia. Työryhmän muodostivat biologian laitoksen kahdeksan leipurin työryhmä. Sarjan töiden tuli perustua yliopiston tutkimuksen painoaloihin.
Muut piparkakkurakennelmat -sarjan voittoon äänestettiin työ nimeltä Pukki palvelupinteessä, jonka tekijöiksi paljastuivat Viihdevuotiset eli TTK:n kanslian naiset. Perinteisten piparkakkumökkien sarjan voitti työ nimeltä Kartano, jonka tekijöitä ovat Herkkuhamsterit eli Eeva Eskolan perhe. Kunniamaininnalla palkittiin Joulupukin laatukäsikirja, (Ois) parasta ennen 07/10 ja Linja 13. Kilpailuun otti osaa 26 työtä. Ääniä annettiin yhteensä 913, joista sähköisesti 575 ja äänestyslipulla 338 ääntä. Palkintojenjakotilaisuus pidetään keskiviikkona 9.12. klo 15.30 Linnanmaalla keskusaulassa. Tilaisuuden jälkeen keskusaulassa alkaa varhaiskasvatuksen opiskelijoiden ideoima lastentapahtuma. Työt ovat nähtävillä keskusaulassa 14.12. saakka, jonka jälkeen osa töistä siirretään kaupunkilaisten nähtäväksi Oulun Osuuspankin Isokadun konttorin ikkunaan. Loput työt jaetaan lasten ja vanhusten iloksi päiväkoteihin ja vanhainkoteihin. Tulokset: Sarja 1 Perinteiset piparkakkumökit 1 Kartano 610 ääntä Sarja 2 Tieteelliset piparkakkurakennelmat 1. Kasvihuoneilmiö 219 Sarja 3 Muut piparkakkurakennelmat 1. Pukki palvelupinteessä 268 |
||||||
|
|