![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
6.5.2010 NMR-laboratoriolle kehitysrahoitustaPohjois-Pohjanmaan maakuntahallitus on myöntänyt Oulun yliopiston materiaali- ja molekyylitutkimuksen innovaatioympäristöhankkeelle Euroopan aluekehitysrahoitusta sekä valtion vastinrahoitusta hieman yli 500 000 euroa tälle vuodelle. Jatkorahoitus mukaan luettuna summa on 1,2 miljoonaa euroa. Maakuntahallituksen myöntämien varojen lisäksi yliopisto ja yritykset antavat rahoitusta 300 000 euron verran, joten hankkeeseen käytettävissä oleva kokonaissumma nousee 1,5 miljoonaan euroon. Määräraha käytetään fysiikan laitoksen ja kemian laitoksen yhteisen NMR-laboratorion laitehankintoihin ja palvelun kehittämiseen. Laboratorion kansainvälinen kilpailukyky paranee ja lisäksi se pystyy nykyistä paremmin vastaamaan alueen yritysten ja tutkimuslaitosten tarpeisiin. Innovaatioympäristö uusine ja nykyisine laitteineen mahdollistaa erilaisten fysikaalisten, kemiallisten, biokemiallisten, biofysikaalisten, biologisten, geologisten, geofysikaalisten ja useiden lääketieteellisten staattisten ja dynaamisten ominaisuuksien monipuolisen tutkimuksen. Nuclear Magnetic Resonance (NMR) eli ydinmagneettinen resonanssimenetelmä on korvaamaton materiaalien ja molekyylien tutkimuksessa samoin kuin kliinisissä tutkimuksissa.
|
||||||
|
|