![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
21.5.2010 Venäjän liiketoiminnassa tärkeintä yhteinen kieliMaaherra Eino Siuruaisen mukaan Venäjän markkinoilla menestyminen vaatii suomalaisilta etenkin venäjän kielen ja kulttuurin tuntemusta. Työ- ja elinkeinoministeriön Barentsin alueen yhteistyön erityisasiantuntijana toimiva Siuruainen esitti ajatuksiaan Martti Ahtisaari Instituutin järjestämässä Pohjois-Suomen yritykset Venäjän markkinoilla -seminaarissa Linnanmaalla. Rajanaapuruudesta huolimatta Venäjä on monelle suomalaisyritykselle tuntematon ja usein jopa pelottava markkina-alue. Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja Jaakko Okkosen mukaan liiketoiminnan rakentaminen Venäjälle on pitkäjänteistä toimintaa. ”Siinä vaiheessa, kun mediassa kerrotaan Stohkhmanin kaasukentän tapaisista suurista hankkeista, mukaan meno on jo myöhäistä.” Okkosen mielestä Suomella ja Oululla on Venäjällä hyvä maine. Suomalaisyritysten joukosta löytyy lukuisia menestystarinoita esimerkiksi teollisuus- ja asuntorakentamisen sekä konepajateollisuuden aloilta. Toisaalta hyödyntämättömiä mahdollisuuksia on muun muassa energiansäästön, jätehuollon ja ympäristötekniikan sektoreilla. Barentsin alueen investointeihin erikoistuneen Ecofoster Group Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Seppälä kuitenkin varoittaa, ettei Venäjän markkinoille kannata lähteä ilman kunnollista strategiaa. ”Siitä koituu yleensä vain useita vuosia kestävä ankara taistelu, johon uppoaa paljon rahaa. Parempi ratkaisu on etsiä sopivat ja luotettavat venäläiset yhteistyökumppanit ja organisoida toiminta paikallisesti”, Seppälä sanoo. Saman paljastaa myös tutkijatohtori Sinikka Moilasen väitöskirjatutkimus. Oulun yliopiston taloustieteiden tiedekunnassa työskentelevä Moilanen toteaa, että hyvät suhteet ja yhteisen kielen löytäminen ovat keskeisiä voimavaroja suomalaisten ja venäläisten yritysten yhteistyössä. Lue lisää tapahtumasta: http://www.maigbe.fi/uutiset/liike-elama
|
||||||
|
|