![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
26.10.2010 Allergisten vanhempien lapset herkistyvät useammin ruoka-aineilleRuoka-aineille herkistyvät todennäköisemmin allergisten kuin ei-allergisten vanhempien lapset, todetaan Oulun yliopiston terveystieteiden laitoksen johdolla tehdyssä tutkimuksessa. Tutkimuksessa arvioitiin erikseen allergisten ja ei-allergisten vanhempien lasten ruoka-aineille herkistymistä neljänteen ikävuoteen mennessä. Ruoka-aineille herkistyi 14 % lapsista, joiden molemmilla vanhemmilla oli jokin allergia. Nämä lapset herkistyivät ruoka-aineille kolme kertaa useammin kuin ei-allergisten vanhempien lapset (4 %). Lapsista, joiden vanhemmista vain toisella oli allergia, ruoka-aineille herkistyi 9 %. Määrä on kaksinkertainen verrattuna ei-allergisten vanhempien lapsiin. Mitä enemmän erilaisia allergioita vanhemmilla yhteensä oli, sitä todennäköisemmin lapsi oli herkistynyt ruoka-aineille. Tulokset perustuvat Etelä-Karjalan allergiatutkimukseen (EKAT), jossa kerättiin Etelä-Karjalan maakunnassa asuneista vuosina 2001–2006 syntyneistä lapsista heille tehtyjen ruoka-allergiatestien tulokset. Tämän rinnalla tehdyn kyselytutkimuksen avulla saatiin tiedot 3800 lapsen vanhempien allergioista. Tutkimuksen rahoitti pääosin Kela. Ruoka-allergioita on pidetty usein ensimmäisenä allergian ilmenemismuotona, mutta tietoa niiden periytyvyydestä on puuttunut. Tutkijat pitävät väestötutkimuksella saamiaan havaintoja tärkeänä perustietona, joka saattaa osaltaan suunnata ruoka-allergioiden syiden tutkimusta. Näiden sairauksien periytyvyyden tarkemmat mekanismit ovat edelleen epäselviä. Tutkimuksen tulokset julkaistiin 22.10.2010 Pediatric Allergy and Immunology -lehdessä. Päätutkijana toimi lääketieteen lisensiaatti Kaisa Pyrhönen terveystieteiden laitoksesta.
|
||||||
|
|