![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
25.3.2010 Oulun yliopisto läpäisi auditoinnin komeastiOulun yliopiston on läpäissyt Korkeakoulujen arviointineuvoston (KKA) toteuttaman laadunvarmistusjärjestelmän auditoinnin hyväksytysti. KKA:n auditointiryhmän mukaan Oulun yliopiston laatujärjestelmä on lähtökohdiltaan avoin, henkilöstön keskuudessa laajasti tunnettu ja järjestelmän vaikuttavuudesta toiminnan kehittämiseen on jatkuvaa näyttöä. Yliopiston henkilöstö sekä opiskelijat ovat sitoutuneet laatutyöhön. Yliopisto läpäisi auditoinnin itse asiassa erinomaisin arvosanoin; yhtä auditointikohdetta lukuun ottamatta kaikista kohteista saatiin toiseksi korkein arvosana (kehittyvä). Tutkintotavoitteisen koulutuksen laadunvarmistuksen arvosana oli jopa korkein (edistynyt). Rehtori Lauri Lajusen mukaan auditoinnin läpäiseminen erinomaisin tuloksin kertoo siitä, että koko henkilöstö oli valmistautunut ja sitoutunut laatuhankkeeseen tosissaan. ”Voimme olla todella ylpeitä, että menimme näin kirkkaasti läpi. Meillä on nyt kattava laatujärjestelmä joka toimii jokaisella osa-alueella. Tällä on suuri merkitys yliopistoa kehitettäessä”, Lajunen kiittää. ”Erityiskiitos pitää suunnata varsinkin kaikille opetuksen kehittäjille, joiden pitkäjänteinen työ arvioitiin laatutoimintamme edistyksellisimmäksi osa-alueeksi”. KKA:n päätösseminaari pidetään 27.4. klo 12-14 Saalastinsalissa. Oulun yliopiston laatutyön koordinaattorin Jenni Harjun mukaan päätösseminaarissa kuullaan mm. auditointiryhmän tekemät keskeiset havainnot ja kehittämissuositukset laatujärjestelmästä sekä yliopiston suunnitelmia laadunvarmistuksen kehittämisestä. Käytännön kehittämistoimenpiteisiin palataan tämän jälkeen. Korkeakoulujen arviointineuvosto on toteuttanut syksystä 2005 lähtien korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmien auditointeja. Kaikki suomalaiset korkeakoulut on tarkoitus auditoida vuoden 2011 loppuun mennessä. Auditoinnissa arvioidaan, miten laadunvarmistusjärjestelmä tukee korkeakoulun johtamista sekä koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen laadun kehittämistä. Oulun yliopiston auditoinnista enemmän KKA:n verkkosivuilta www.kka.fi
|
||||||
|
|