![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
24.8.2010 Intelin ja Nokian yhteinen tutkimuslaboratorio Oulun yliopistoonIntel ja Nokia perustavat ensimmäisen yhteisen tutkimuslaboratorion Oulun yliopistoon. Intel and Nokia Joint Innovation Center, Oulu, toimii Center for Internet Excellence (CIE) -tutkimuskeskuksessa. Aluksi laboratoriossa työskentelee parikymmentä tutkijaa oululaisesta tutkimusyhteisöstä kolmen vuoden ajan. Tutkimustoiminta on käynnistynyt kuluvassa elokuussa. Tutkimus keskittyy aluksi uusien internet-käyttäjäkokemusten luomiseen hyödyntäen mobiililaitteiden nopeasti kehittyviä laskenta- ja grafiikkaominaisuuksia. Ensimmäinen hanke tutkii graafisen 3D-teknologian käyttämistä avoimien langattomien käyttöliittymien luomisessa. ”Oulun yliopisto keskittyy tulevaisuuden tietoliikenneratkaisujen sekä elektroniikan ja fotoniikan kehittämiseen. Siksi Oulu on sijainniltaan erinomainen paikka Intelin ja Nokian yhteiselle innovaatiokeskukselle”, totesi Intelin teknologiajohtaja ja Intel Labsin johtaja Justin Rattner tutkimuslaboratorion julkistuksen yhteydessä 24.8. Oulussa. ”Uskomme, että 3D-internetillä on hyvät mahdollisuudet tulla seuraavaksi merkittäväksi langattoman käyttäjäkokemuksen läpimurroksi”, hän jatkoi. Oulun seudulla on vahva 3D-internet-teknologioiden kehittämiseen keskittynyt yhteisö, jonka työn tuloksena on syntynyt esimerkiksi realXtend, avoimeen lähdekoodiin pohjautuva virtuaalimaailmajärjestelmä. Intel and Nokia Joint Innovation Center, Oulu, toimii CIE-tutkimuskeskuksessa, joka johtaa ja koordinoi hankkeita. Intel ja Nokia ohjaavat tutkimusta sekä tarjoavat teknologista osaamista ja tukea. Tutkimusosapuolten oman taloudellisen panostuksen lisäksi rahoitusta on haettu myös Tekesiltä. ”3D-teknologia voi muuttaa tapaamme käyttää mobiililaitteita ja tehdä kokemuksistamme paljon mukaansatempaavampia”, sanoi Nokian teknologiajohtaja Rich Green. ”Yhteinen tutkimuslaboratoriomme Intelin kanssa korostaa Oulun tutkimusyhteisön 3D-osaamista ja ajan kuluessa luo perustaa tärkeille tulevaisuuden käyttäjäkokemuksille.” “Intelin ja Nokian yhteisen tutkimuskeskuksen perustaminen vahvistaa entisestään asemaamme kansainvälisesti arvostettuna yliopistona”, painotti Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen. ”Uskomme tämän tutkimusyhteistyön synnyttävän uutta liiketoimintaa ja jatkavan yhdessä tekemisen perinteitä Oulun seudulla. Oulu tarjoaa myös ainutlaatuisen living lab -ympäristön, joka mahdollistaa teknologisten ja sosiaalisten innovaatioiden käyttäjälähtöisen testaamisen aidossa ympäristössä”, hän kuvasi. Oulun kaupunki, Nokia, Oulun yliopisto, VTT, Oulun seudun ammattikorkeakoulu ja Technopolis perustivat CIE-tutkimuskeskuksen vuonna 2009. Sen tavoitteena on tuottaa kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta sekä uusia edelläkävijäteknologioita ja tuote- ja toimintainnovaatioita kasvavalla internet- ja palveluliiketoimintavetoisella alalla. Oulun kaupungilla ja Oulu Innovationilla on ollut merkittävä rooli Intelin ja Nokian yhteisen tutkimuskeskuksen perustamisessa Ouluun. Center for Internet Excellence, CIE
|
||||||
|
|