![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
15.4.2010 Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä rakentaa lapsen hyvää arkeaOulun yliopiston Saalastinsalissa järjestetään Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä torstaina 6.5.2010 klo 8.30–15.30. Varhaiskasvatuspäivän pääluennoitsijoina toimivat lapsen hyvään arkeen paneutuva tutkija Taina Kyrölampi-Kylmänen sekä lapsen ja perheen elämään syntyvien säröjen näkökulmasta psykologi Mikko Oranen. Iltapäivän 11 työpajassa keskustellaan ja opitaan itse tekemällä lapsen ja perheen elämään liittyvistä teemoista lisää. Lapsen hyvän arjen vahvistajina toimivat järjestöt sekä Amo oy esittelevät myös omaa toimintaansa. Päivän suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Lapsen hyvä arki -hanke yhteistyössä Oulun kaupungin, Oulun yliopiston sekä MLL:n Voimaperhe-hankkeen kanssa. Päivään odotetaan lähes 400 osallistujaa: lasten vanhempia, ammattilaisia, tutkijoita, opiskelijoita sekä muutoin aiheesta kiinnostuneita. Monipuoliseksi muokatun varhaiskasvatuspäivän tavoitteena on koota Pohjois-Suomen varhaiskasvatuksessa sekä lapsi- ja perhepalveluiden parissa laajalla rintamalla toimivat ihmiset yhteen. Tarkoituksena on luoda yhteinen keskustelun areena lapsesta ja hänen hyvinvoinnistaan kiinnostuneille sekä nostaa tällä tavoin lapsen tärkeys ja ääni kuuluviin.
|
||||||
|
|