![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
27.4.2010 Sudet kuumentavat edelleen tunteitaSudet ovat sekä ihailun että vihan kohde. Monet jopa rakastavat susia, mutta toisaalta niitä pidetään pelkästään uhkana porotaloudelle ja metsästykselle. Susi on vanhastaan mielletty ihmisten tappajaksi, mikä osaltaan lisää inhoa sitä kohtaan. Susia vainottiin pitkään ja ne hävitettiin Suomesta lähes kokonaan, koska niiden kerrottiin tappaneen parikymmentä lasta Turun seudulla 1880-luvulla. Kun susi ei enää säädellyt saaliseläinten määrää yhtä paljon kuin ennen, metsästys yleistyi ja poroelinkeino vahvistui. Nykyään susi on rauhoitettu, ja sen kaatamiseen tarvitaan erikoislupa. Kansallisessa hoitosuunnitelmassa sopivaksi susikannaksi määritellään noin 20 lisääntyvää susiparia. Tällä hetkellä susia on Suomessa tavoitetta vähemmän eli arviolta 16 paria, mutta on ehdotettu, että nämäkin sudet hävitettäisiin kokonaan. Toisaalta susikantaa on esitetty kasvatettavan, jolloin se säätelisi tehokkaasti hirvieläinten määrää. Jukka Bisin maantieteen laitoksessa tekemä väitöskirja ”Suomalaisen susikonfliktin anatomia” tarkastettiin Oulun yliopistossa 23.4.2010. Väitöstutkimuksen mukaan susikonfliktille ei ole odotettavissa lopullista ratkaisua.
Väitöskirja verkossa: http://herkules.oulu.fi/isbn9789514261473/ |
||||||
|
|