![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
14.12.2010 Peter Hästölle Suomalaisen Tiedeakatemian Väisälän palkinto 2010Suomalainen Tiedeakatemia on myöntänyt Väisälän palkinnon professori Peter Hästölle hänen merkittävistä ansioistaan matemaattisessa tutkimustyössä. Palkinnon suuruus on 15 000 euroa. Peter Hästö on toiminut vuodesta 2006 Oulun yliopiston matematiikan professorina. Nuori 32-vuotias Hästö aloitti tieteellisen julkaisutoiminnan vuonna 2000 ja väitteli vuonna 2003 Helsingin yliopistossa aiheena konformisesti invariantit metriikat. Hästö on monipuolinen matemaatikko. Hänen työnsä käsittelevät edellä mainittujen metriikkojen lisäksi muuttuvia eksponenttisia Lebesgue avaruuksia ja niiden potentiaaliteoriaa. Peter Hästö kuuluu tämän uuden matemaattisen analyysin alan johtaviin tutkijoihin. Hän on julkaissut matemaattista psykologiaa ja kombinatoriikkaa käsitteleviä tutkimuksia. Kiinnostuksen piiriin kuuluu myös matematiikan opettaminen. Hän on julkaissut 66 tutkimusta kansainvälisissä alan lehdissä ja hänellä on mittava kansainvälinen yhteistyöverkosto.
|
||||||
|
|