![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
19.10.2010 OYY: Suvaitsevaisuutta edistettävä suunnitelmallisestiOulun yliopiston ylioppilaskunta on pöyristynyt ja järkyttynyt Oulun kaupungilla ilmenneistä pahoinpitelyistä, joiden vaikuttimina ovat olleet suvaitsemattomuus ja ennakkoluulot. Viimeksi viikonloppuna opiskelija pahoinpideltiin hänen poistuessaan paikallisesta yökerhosta, jonka asiakaskunta koostuu erityisesti seksuaalivähemmistöistä. "Viimeaikaiset yhteiskunnallisen keskustelun aiheet ovat omiaan luomaan jakolinjoja meidän ja muiden välille. Tällaista ilmapiiriä vastaan tulee toimia aktiivisesti ja luottamusta rakentaen", toteaa ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Ilari Nisula. OYY:n arvoihin kuuluu yhteisöllisyys. Sen tulee ilmetä siten, että kaikki Oulun yliopiston opiskelijat tuntevat olevansa yhtenäisen ja suvaitsevaisen ylioppilaskunnan, tiede- ja kaupunkiyhteisön jäseniä. Monikulttuurisessa Oulun kaupungissa ja Oulun yliopistossa täytyy voida elää ja opiskella kohtaamatta syrjintää tai suvaitsemattomuutta. Näitä arvoja ajaakseen OYY on sitoutunut edistämään suvaitsevaisuutta jäsenistönsä keskuudessa. Ylioppilaskunta ei myöskään hyväksy minkäänlaisia hyökkäyksiä jäsenistönsä itsemääräämisoikeutta ja persoonaa vastaan. "Peräänkuulutamme myös jokaisen oikeutta olla ja toteuttaa itseään kaikissa tilanteissa, myös viikonloppuyönä kadulla kävellessään" hallituksen puheenjohtaja Ilari Nisula jyrähtää. Ylioppilaskunta vaatii, että Oulun kaupunki ryhtyy yhteistyöhön poliisin ja kansalaisjärjestöjen kanssa suvaitsevaisen ja turvallisen ilmapiirin edistämiseksi Oulun katukuvassa sekä konkreettisen ennakkoluulojen ja viharikosten vastaisen toimenpideohjelman laatimiseksi. Kaupungin tulisi ottaa selvä vetovastuu suvaitsevaisuuden ja yhteisöllisyyden edistämiseksi nykyistä terävämmin.
Oulun yliopiston ylioppilaskunta |
||||||
|
|