![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
22.10.2010 ETMU-tunnustuspalkinto 2010 Pekka HaavistolleVuoden 2010 ETMU-tunnustuspalkinto myönnettiin Oulussa järjestettyjen VII ETMU-päivien yhteydessä 21.10.2010 kansanedustaja Pekka Haavistolle. ETMU-tunnustuspalkinto jaetaan vuosittain ETMU-päivien yhteydessä tunnustuksena etnisten suhteiden merkittävästä edistämisestä. Palkinnon perusteluissa todetaan, että Pekka Haavisto on mediassa esillä rohkeana ja ihmisoikeuksia perustavalla tavalla puolustavana hahmona sekä dialogisten avausten tekijänä, mikä on erityisen tärkeää monikulttuurisen yhteiskunnan kohtaaman kritiikin kasvaessa. Haaviston toiminta ja siitä mediassa jatkuvasti välittyvä kuva tekee arjessakin näkyväksi sen, miten jokaisen ihmisarvo on kyseenalaistamaton ja miten kaikissa ihmisissä piilee potentiaali paremman tulevaisuuden edistämiseen. Pekka Haavisto on toiminut mm. ympäristö- ja kehitysministerinä, Euroopan Vihreän Puolueen puheenjohtajana ja Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Hänellä on myös ollut useita merkittäviä YK:n alaisia tehtäviä ja hän on Romaniasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja. ETMU-tunnustuspalkinto on myönnetty vuodesta 2004 lähtien. Palkinto on aiemmin myönnetty akateemikko Erik Allardtille, emiritaprofessori Marja-Liisa Swantzille, professori Karmela Liebkindille, professori Tom Sandlundille, kanslianeuvos Risto Laakkoselle ja emeritaprofessori Rauni Räsäselle.
|
||||||
|
|