![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
29.11.2010 Miljoonan euron apuraha päihdetutkimukseenProfessori Juha Veijola Oulun yliopistosta ja professori Tomas Paus Toronton yliopistosta ovat saaneet Suomen Akatemialta ja Kanadan terveystutkimuksen instituutilta yhteensä yli miljoonan euron apurahan tutkimukseensa. Tutkimus kohdistuu päihderiippuvuuksien varhaisiin vaaratekijöihin. Tutkittavat henkilöt kuuluvat kahteen väestöotokseen Suomessa ja Kanadassa. Pohjois-Suomen 1985/86 syntymäkohortin ja Kanadan Saquenayn alueen ranskankielisiä nuoria kutsutaan vuosina 2011–2014 tutkimukseen. Suomessa nuoria aikuisia kutsutaan Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Tutkimus käsittää päihteiden käytön kartoituksen, fyysisen ja psyykkisen terveyden tutkimisen sekä aivotoiminnan ja aivorakenteen mittaamisen magneettikuvauslaitteella. Tutkimuksen myöhemmässä vaiheessa kutsutaan mahdollisesti myös nuorten vanhemmat vastaavanlaiseen tutkimukseen. Tutkimuksessa pyritään selvittämään varhaisten tekijöiden osuutta päihderiippuvuuden kehittymisessä. Yhtenä tutkimusoletuksena on, että äidin raskaudenaikainen tupakointi vaikuttaa sikiön aivojen kehitykseen siten, että lapsi myöhemmin suhteellisen herkästi tulee riippuvaksi päihteistä. Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimusten kotisivu Saquenay tutkimuksen kotisivu
|
||||||
|
|