![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
26.10.2010 Varainhankintaan vauhtia haastekampanjallaYliopiston varainhankintaan haetaan vauhtia haastekampanjalla. Kampanjan avulla pyritään saamaan lahjoittajajoukot liikkeelle, sillä tämän vuoden loppuun mennessä kerätyille lahjoituksille valtio maksaa vastinrahan heti vuoden 2011 alussa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt jatkaa varainkeruuaikaa kuudella kuukaudella 30.6.2011 saakka. Haastekampanjan myötä erityisesti yliopiston henkilökuntaa kannustetaan kantamaan kortensa kekoon yhteisen yliopiston puolesta. Yliopistolaiset voivat haastaa ystävänsä, tuttavansa ja työtoverinsa tukemaan yliopistoa sopivaksi katsomallaan summalla. Kampanja avataan ensi viikolla myös suurelle yleisölle. Osallistuminen ja lahjoittaminen on tehty helpoksi. Varainhankinnan sivuille on avattu kampanjalle oma sivu, jolta yliopistolaiset voivat ladata käyttöönsä haastekirjeen lähetettäväksi eteenpäin. Kirjeen voi lähettää helposti sähköpostitse ja sitä voi muokata vastaanottajan mukaan. Ensimmäisinä liikkeelle ovat lähteneet Lauri Lajunen, Taina Pihlajaniemi, Pekka Niemistö, Vaili Jämsä-Uusitalo ja Raimo Tervola. Haasteet ja haastettujen nimet ovat luettavissa kampanjan sivulla. Yksi haastekampanjan vauhdittajista on markkinoinnin laitoksen johtaja Pertti Paakkolanvaara. Laitoksen henkilökunta keräsi keskuudestaan vastikään potin yliopistorahastoon. Paakkolanvaara haluaa kannustaa kaikkia yliopistolaisia mukaan varainkeräyskampanjaan. ”Nyt pitää toimia, että yliopisto menestyisi parhaalla mahdollisella tavalla. Pohjois-Suomessa tarvitaan monitieteinen yliopisto, joka synnyttää erilaisia tutkimussuuntia ja ajatuksia.” Hän muistuttaa, että Oulun yliopistolla on alueellisen merkittävyytensä rinnalla myös kansainvälinen rooli, ja näiden molempien vahvistamiseen tarvitaan jokaisen yliopistolaisen tuki. Haasteeseen vastanneiden nimet ovat luettavissa varainhankinnan sivustolla lahjoittajalistassa.
|
||||||
|
|