![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
12.10.2010 Hyvinvointiviikko sai yliopistolaiset liikkeelleYliopiston jo perinteeksi muodostunutta hyvinvoinnin teemaviikkoa vietetään tällä viikolla. Maanantaista torstaihin kestävä tapahtuma tarjoaa yliopistoväelle kattavasti erilaisia hyvinvointiin liittyviä palveluja ja tietoiskuja. Viikko käynnistyi maanantaina hyvinvointiluennoin aiheinaan ergonomia, stressi ja uni. Tiistaina yliopiston keskusaulan terveystapahtumassa saattoi tutustua hyvinvointiin eri järjestöjen opastuksella sekä mittauttaa omaa terveyttään useissa mittauspisteissä.
Keskusaula täyttyi kiinnostuneista jo heti aamupäivällä. Esittelypisteet vetivät väkeä ajankohtaisella tiedollaan ja mittauksiin riitti innokkaita osallistujia koko päivän ajan. Tapahtuman avajaispuheessa rehtori Lauri Lajunen korosti kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tärkeyttä työssä jaksamisen kannalta. ”Hyvä fyysinen kunto sekä terveelliset ravintotottumukset auttavat jaksamaan tulevan kaamosajan yli ja niiden avulla mielikin voi paremmin.” Terveelliseen elämään otti kantaa lauluillaan myös aulassa esiintynyt teekkarikuoro TeeKu. Iltapäivällä Hype-parkki tarjosi mahdollisuuden sanoa vapaasti sanottavansa hyvinvoinnista yliopistossa. Yliopistolaiset eivät kuitenkaan olleet kovin aktiivisia ottamaan kantaa asiaan. Keskiviikkona hyvinvoinnin mittaukset ja testit siirtyvät lääketieteen kampukselle. Puolilta päivin nähdään myös tanssiryhmä Arytmian esitys. Yliopiston kuntosali Linnanmaalla pitää ovensa avoimina henkilökunnalle kello 15–17. Hyvinvointitapahtuma päättyy torstaina liikuntapäivään Linnanmaan urheiluhallissa, jossa on mahdollisuus tutustua maksutta tavallisimpiin hallilla tarjottaviin liikuntalajeihin kello 11.30–16.00. Myös kuntosalit ympäri Oulua tarjoavat mahdollisuuden tutustua tarjontaansa edulliseen euron hintaan.
|
||||||
|
|