![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
26.11.2010 Korkeakouluopiskelijat luottavat vahvasti työllistymiseensäKolme neljästä opiskelijasta suhtautuu luottavaisesti tulevaisuuteensa, selviää Opiskelijatutkimus 2010 -raportista. Yliopisto-opiskelijoista 56 prosenttia ja ammattikorkeakouluopiskelijoista 62 prosenttia arvioi, että omalla alalla on tulevaisuudessa hyvä työllisyystilanne. Kaikista opiskelijoista 30 prosenttia pelkää jäävänsä työttömäksi valmistumisen jälkeen. Eniten huolta työllistymisnäkymien suhteen kannetaan kulttuuri- ja humanistisilla aloilla. Työssäkäynti on yleistä jo opintojen aikana. Opintojen etenemistä haittaavat eniten työssäkäynti, stressi ja henkilökohtaiset syyt. Opinnoista noin puolet rahoitetaan opintotuella, neljäsosa tuloista tulee ansiotyöstä ja 15 prosenttia läheisiltä. Yksin asuvan korkeakouluopiskelijan keskimääräiset nettotulot ovat 771 euroa kuukaudessa, mikä on hyvin lähellä pienintä rahamäärää (700 €/kk), jolla opiskelijat ilmoittivat voivansa tulla toimeen. Yliopisto-opiskelijoista 30 prosenttia kokee, että tulot eivät riitä kuukausittaisiin menoihin. Asumis- ja ruokamenojen osuus on noin 70 % kaikista menoista. Yksistään asumiseen kuluu keskimäärin 400 euroa kuukaudessa. Stressi hidastaa opintoja Opinnot aloitetaan yleisimmin yhden välivuoden jälkeen. Yleisin välivuoden viettotapa on työssäkäynti. Tietyille aloille haettiin useamman vuoden ajan, esimerkiksi yliopistojen lääketieteelliseen ja oikeustieteelliseen noin viidennes haki opiskelupaikkaansa kolme kertaa. Yliopisto-opiskelijoiden opiskeluun käyttämä aika on keskimäärin (mediaani) 35 tuntia viikossa. Suomalaisista korkeakouluopiskelijoista 79 prosenttia mieltää itsensä päätoimisiksi opiskelijoiksi ja 16 prosenttia sivutoimisiksi. Suomalaisopiskelijat siirtyvät työelämään jo opintojen aikana. Kaikista opiskelijoista 30 prosenttia on säännöllisessä työssä lukukauden aikana ja 30 prosenttia epäsäännöllisessä työssä. Kolmannes opiskelijoista katsoi, että heidän opintonsa ovat edenneet omia tavoitteita hitaammin. Eniten opintoja hidastaa työssäkäynti. Merkittävä osa opiskelijoista (34 %) koki stressin vaikuttavan opintojen kulkuun heikentävästi. Raportissa tutkittiin myös opiskelijaliikkuvuutta. Kaikkiaan yhdeksän prosenttia korkeakouluopiskelijoista on suorittanut tutkintoon liittyviä opintoja ulkomailla. Haluja ulkomaan opintoihin on kolmanneksella opiskelijoista. Raporttiin sisältyy myös tuloksia opiskelijoiden asumisesta, ajankäytöstä, sekä vanhempien sosiaalisesta ja yhteiskunnallisesta asemasta ja koulutuksesta. Tutkimuksen tulokset perustuvat vuoden 2009 syksyllä Tilastokeskuksen Opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta toteutettamaan verkkokyselytutkimukseen, johon vastasi lähes 4 000 korkeakouluopiskelijaa. Julkaisu on luettavissa opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla.
|
||||||
|
|