![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
10.12.2010 Liikunnallinen pääoma motivoi liikkumaanPelkkä tieto liikunnan myönteisistä vaikutuksista ei riitä motivoimaan aikuisia liikkumaan, vaan motivaatio muodostuu neljästä tosiinsa vaikuttavasta tekijästä. Eveliina Korkiakangas nimeää ne väitöstutkimuksessaan liikunnalliseksi pääomaksi. Liikunnallisen pääoman osa-alueet ovat Korkiakankaan mukaan liikunta-aktiivisuus, liikunta tottumuksena, liikunta voimavarana ja elämäntilanteen kokeminen liikunnalle suotuisana. Liikuntaan motivoivat ja toisaalta sitä rajoittavat seikat ilmenevät fyysisinä, psyykkisinä ja sosiaalisina tekijöinä. Uudesta käsitteestä Korkiakangas uskoo olevan hyötyä motivoivassa elintapaohjauksessa ja liikuntaneuvonnassa. Käsite toimii työkaluna, jonka avulla voidaan tarkastella erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten liikuntamotivaatioon vaikuttavia tekijöitä. Myös yksittäinen ihminen voi liikunnallisen pääoman avulla punnita omaa liikkumistaan uudesta näkökulmasta ja siten löytää lisää motivaatiota. Terveystieteiden maisteri Eveliina Korkiakankaan väitöskirja ”Aikuisten liikuntamotivaatioon vaikuttavat tekijät” tarkastettiin Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa 10.12.2010. |
||||||
|
|